“Tavallisia” asioita oppimassa


Koivula –asumisyksikön vastaava ohjaaja Päivi Orava esitteli Parikanniemen lastenkotia. ”Onhan tämä varmasti moneen muuhun laitokseen verrattuna aivan poikkeuksellinen ympäristö luontoineen ja Saimaan rantoineen”, hän hehkutti.

”Arki korjaa”

21-paikkainen Parikanniemen lastenkoti opettaa arjen taitoja

 

Ristiinassa Vitsiälässä sijaitseva Parikanniemen lastenkoti on toiminut pitäjässä jo pian 70 vuotta. Tasavuosia juhlitaan vuoden päästä.

– Tässä onkin varmaan ollut ihmettelemistä. Ensin pidimme 60-vuotisjuhlat, sitten 100-vuotisjuhlat ja seuraavaksi juhlitaan seitsemänkymppisiä! naurahti Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja Teuvo V. Riikonen tiistaina Parikanniemen avoimien ovien yhteydessä kertoessaan lastenkodin historiasta.

Erilaiset tasavuosien juhlimiset johtuvat siis siitä, että koko vuosisadan alkupuolella Uukuniemessä nykyisen Venäjän puolella alkanut lastenkotitoiminta täytti jo sata vuotta, Ristiinassa on toimittu vuodesta 1949 saakka.

Nykyisin Parikanniemen lastenkoti muodostuu kolmesta eri asumisyksiköstä, joissa on yhteensä 21 paikkaa huostaan otetuille lapsille ja nuorille. Tällä hetkellä paikat ovat täynnä, kertoi neljä ja puoli vuotta lastenkodin johtajana toiminut Sami Siponen.

– Ominaista toiminnallemme on, että tämä olisi asukkaillemme ihan oikeasti koti. Yleensä meille tulevat lapset ja nuoret ovat täällä pitkään. Monet viettävät täällä koko lapsuuden ja nuoruuden ennen kuin lähtevät sitten omilleen esimerkiksi opiskelemaan.

Arki, sen pysyvyys ja rutiinit. Nämä asiat korostuvat myös eri Parikanniemen työntekijöiden puheissa.

– Aika paljon mennään sloganin ”Arki korjaa” alla. Siihen liittyy niin paljon. Monesti meille tullaan olosuhteista, joissa ei ehkä ole niin sanottuja tavallisen arjen elementtejä ollenkaan. Siitä sitten lähdetään rakentamaan pikkuhiljaa. Eikä se aina tienkään ole helppoa eikä asiat tapahdu äkkiä, vaan ennemminkin se ottaa vuosia, tuumailivat asumisyksiköihin tutustumisen yhteydessä ohjaajat Päivi OravaBirgitta MäkinenHanna Jokinen ja Saila Liukkonen.

 

 

Niko Takala

Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.