Kultaa ja hopeaa SM-kisoista


Ristiinan Urheilijoiden Joonas Pulkkinen oli hyvässä vireessä Kankaanpään nuorten SM-kisoissa. Hän voitti M17-sarjassa kuulantyönnössä kultaa ja kiekossa hopeaa. Kuva alkukesän RiU:n seurakisoista

Pulkkiselle ennätystuloksilla kultaa ja hopeaa

Ristiinan Urheilijoiden heittolaji-lahjakkuus Joonas Pulkkinen palasi viime viikonlopun ikäluokkansa M17 SM-kisoista mukanaan kaksi mitalia. Ensin lauantaina hän nappasi kiekonheitossa hopeaa ja sunnuntaina irtosi ykköslajista eli kuulasta kultaa!

Lauantain kiekossa hopeasija tuli roiman ennätysparannuksen myötä. Edellinen ennätys Pulkkisella oli alle 44 metriä, nyt ennätys kirjataan lukuihin 48,15, kun oma paras tulos petraantui yli neljä ja puoli metriä.

Sunnuntain kuulakisa puolestaan alkoi Pulkkisen osalta hieman vaisummin, kun ensimmäinen kantoi ”vain” 13,03 ja seuraavilla kahdella työnnöllä tulossarakkeeseen tuli pelkkä rasti. Onneksi ensimmäisen kierroksen tulos vei selvästi kolmelle viimeiselle kierrokselle. Pulkkinen sai viidenteen työntöön lisää virtaa, jolla syntyi kisan ylivoimainen voittotulos 15,61, joka on myös ristiinalaispukkaajan uusi ennätys.

Kankaanpäässä kisaili myös toinen RiU:n edustaja, kun Wilma Taavitsainen osallistui N16 -sarjassa 100 ja 200 metrin juoksuihin. Taavitsainen ylsi 100 metrillä mukavasti välieriin ajalla 13,41. Siellä hänen ”kohtalokseen” tuli kuitenkin harmittavasti aavistuslähtö, josta seurasi nykyisten armottomien sääntöjen mukaisesti hylkäys. 200 m juoksussa Taavitsainen juoksi alkuerissä ajan 28,55, joka ei tällä kertaa riittänyt jatkoon.

 

Niko Takala

Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.