Mökkiläiset käyttävät paikallisia palveluita


Lähikauppa ja paikalliset tapahtumat vetävät

Vapaa-ajan asukasvaltuuskunnan kyselyssä selvitettiin esimerkiksi ostoskäyttäytymistä

 

 

Mikkelin seudun vapaa-ajan asukasvaltuuskunta teki alueen vapaa-ajan asukkaille suunnatun palvelututkimuksen 2012, 2014 ja 2016. Tänä vuonna vastaava palvelututkimus uusittiin. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa vapaa-ajan asukkaiden näkemystä Mikkelin seudun ja heidän mökkikuntiensa palveluista sekä miten he kokevat palvelut.

Tutkimuksella halutaan myös antaa palautetta seudun palvelutuottajille siitä, miten mökkiläiset kokevat palvelut. Palvelukyselyn toistamisella haluttiin myös nähdä, miten käsitykset palveluista ovat muuttuneet. Vastaamaan pääsi laiturilla.fi -sivuston kautta ja vastauksia saatiin enemmän kuin aikaisempina vuosina.

 

Kyselyssä kävi selkeästi ilmi, että mökkiläisten ruokakauppa-asiointi tapahtuu suurimmaksi osaksi vapaa-ajan asunnon paikkakunnalta ja lomalla ollessa lähimmästä kaupasta. Palvelututkimukseen vastanneista Ristiinan ja Suomenniemen alueen mökkiläisistä kaksi kolmannesta (65,4 prosenttia) vastasi tekevänsä ruokaostokset lähikaupasta vapaa-ajan asunnolla ollessaan. Avoimissa vastauksissa käytettäviksi kaupoiksi mainitaan Ristiinan S- ja K-marketit, K-Supermarket Mäntyharju sekä Sale Suomenniemi. Noin viidennes vastaajista kertoo tekevänsä ruokaostoksensa Mikkelin automarketeissa (Prisma ja Citymarket).

Asioinnin helppous ja valikoima ovat edelleen olleet tärkeimmät asiointiin vaikuttavat tekijät. Kiinnostus lähiruokaan näyttää vahvistuneen. Lähiruokaa ostetaan eniten tavallisista ruokakaupoista ja kesätoreilta.

 

Rautakaupan tuotteita haetaan ensisijaisesti oman kylän myymälöistä kun sellainen löytyy. Asioinnin helppous ja riittävä valikoima ovat olleet tärkeimmät kriteerit ostopaikan valintaan myös rautakaupan osalta. Tosin rautakaupan valinnan osalta Ristiinan ja Suomenniemen vastaajat nostavat merkittäviksi seikoiksi myös henkilöstön palvelualttiuden ja avuliaisuuden (54 %) sekä kaupan ja kauppiaan tuttuuden (38,5%). Ristiinan ja Suomenniemen osalta rautakauppana on käytetty noin 85-prosenttisesti Ristiinan tai Mäntyharjun K-Rautaa. Vastauksissa mainitaan myös Ristiinan Säästöhalli sekä Mikkelin K-Rauta.

 

Niko Takala

 

K: Heinäkuiset Ristiinan markkinat on yksi tapahtuma, johon alueen vapaa-ajanasukkaat kertovat osallistuvansa. Arkistokuva

Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.