Kesäteatterista kuvattiin traileri

”Kaikkien piti olla sankari”

Ensi kesän sota-aiheisen kesäteatterinäytelmän traileri kuvattiin lauantaina

”Muista, poika: siinä ei itku auta, kun ryssä painaa päälle”,

lausui Ristiinan kesäteatterin ohjaajanpenkiltä tuttu Kössi Kanto eläytyessään vaarin rooliin Elias, rakastettuni -näytelmän trailerin kuvauksissa. Oli viimelauantainen iltapäivä, ja Kanto kuvausryhmineen oli muuttanut Gränna-talon pihapiiristä löytyvän savupirtin oikeaksi elokuvastudioksi.

Aitoon, jatkosodan aikaiseen sotilaspukuun oli pukeutunut Ville Leinonen, joka hyppäsi traileria varten näytelmän päähenkilö Eliaksen rooliin. Leinosen vieressä pirttipöydän ääressä istui Eliaksen rakasta Sylviä esittävä Enni Suutari. Kaksikkoa ympäröi joukko kuvausvaloja ja rekvisiittaa, joiden avulla videon katsoja vietäisiin sisälle 40-luvun sota-aikaan.

– Ihan kuin olisitte pidempäänkin naimisissa ollut pariskunta, ohjaaja Kanto vitsaili näyttelijäkaksikon odottaessa hiljaa omia kohtauksiaan.

Eipä sitä saanut meteliä pitääkään, sillä koko trailerin kuvauksesta vastanneen Harri Valkosen kamera kävi koko ajan tämän kuvatessa pirtin esineistä lyhyitä, tunnelmaa luovia videopätkiä.

Tuntemattomasta tuttu Leinonen

Ristiinan nuorisoseuran puheenjohtaja ja monitoiminainen sekä ennen kaikkea Elias, rakastettuni -näytelmän käsikirjoittaja Tanja Puustinen-Kiljunen kehui vuolaasti nuorten näyttelijöiden työnjälkeä ja toivoi, että heidät nähtäisiin myös teatterilavalla ensi kesänä. Vaikka sekä Suutari että Leinonen olivat epävarmoja tulevan kesän suunnitelmistaan, ei videon kuvauksiin osallistumista ollut kauaa tarvinnut miettiä.

– Olin edelliskesänä mukana Tukkijoella-näytelmässä, ja siitä jäi sellainen halu tehdä lisää, Suutari kertoi.

Leinonen taas ryhtyi leikkiin puolivahingossa, sillä Puustinen-Kiljunen oli huomannut hänet Linnankorvan lippuluukulla hänen ostaessa lippuja tämän kesän farssinäytökseen.

– Totesin, että tuossahan olisi hyvä sotilas! Puustinen-Kiljunen nauroi ja muistutti, että olihan Leinonen avustanut myös uudelleenfilmatun Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa.

Helsingissä ohjelmoijantöitä tekevän Valkosen Puustinen-Kiljunen sai mukaan tutustuttuaan tähän harrastajateatteripiireissä. Kantoa taas ei juuri tarvinnut taivutella, kun häntä yhteisen Nyt menee tunteisiin -projektin jälkeen pyydettiin ohjaamaan myös ensi vuoden näytelmää.

– Tämähän on eläkeläiselle terapiaa! Kanto vakuutti.

Näyttelijäkiinnityksiä ensi kesälle on tehty vasta yksi. Päivi Orava näyttelee ikääntynyttä Sylviä, joka muistelee 90-luvun vanhainkodissa sodassa kadonnutta Eliastaan. Myös näistä kohtauksista traileri antaa esimakua, ja niinpä kuvausryhmä oli viettänyt samaisen lauantaiaamupäivän Vaarinsaaressa. Eräs palvelutalon asukkaista lainasi trailerikohtausta varten huonettaan, ja vastapalveluksena näyttelijät lupasivat tulla syksyllä Vaarinsaareen laulamaan.

Tunnelataus ja kunnianosoitus

Oravan repliikki videolla kuuluu sanoin ”Sinä tulit, Elias”. Se sai tarinaan eläytyneen näyttelijättären kyyneliin.

Ei olisi ihme, vaikka itse näytelmäkin saisi niin näyttelijöiden kuin myös jokusen katsojan silmät kostumaan. Puustinen-Kiljusen käsikirjoitus ja Kannon ohjaus ovat saaneet inspiraatiota lukuisista kirjeistä, joita Puustinen-Kiljunen löysi äitinsä Elias-enon tavaroista.

– Olen Siitarin sukuseuralle valtavan kiitollinen siitä, että saamme käyttää näytelmässä Eliaksen oikeaa nimeä. Se, että herätämme katsojissa tunteita – olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia –, on taidetta parhaimmillaan, käsikirjoittaja totesi.

Ohjaaja kuvaili näytelmätekstiä naisnäkökulman kuvaukseksi sota-ajasta ja kunnianosoitukseksi niitä sotilaita kohtaan, joita heidän omat sukunsa häpesivät.

– Kaikkien piti olla sankareita, Kanto pohdiskeli. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan osan mieli murtui sodan pyörteissä.

Puustinen-Kiljunen muisteli Tukkijoella-näytelmää, jonka suuria markkinointibudjettia ja näyttelijäkaartia katsellessa usko omaan tekemiseen meinasi toisinaan loppua. Tällä kertaa kyseessä on vieläkin kunnianhimoisempi projekti, mutta koska yhteistyökumppaneita löytyy pitkä liuta eikä näytelmä vaadi suuria rahallisia ponnistuksia, odottaa Puustinen-Kiljunen innolla kaikkea sitä, mitä näytelmä tuo tullessaan.

Sitä paitsi kyseessä ei ole mikä tahansa näytelmä, vaan teksti, joka toden totta ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi kaikkialla.

– Yhteen kirjeeseen Elias oli kirjoittanut, ettei hänen elämällään ole ”mitään virkaa”. Jos meillä käy ensi kesänä 3000-4000 katsojaa, niin kyllähän se varmasti heille jokaiselle merkkaa jotakin, Puustinen-Kiljunen uskoi.

Lotta Tuominen