Yövesi pahin murheenkryyni – saimaannorppa ei saanut apukinoksia
Leudon talven vuoksi saimaannorpan kuuttien tilanne on tänä vuonna huolestuttava.
Norpan lisääntymisen herkin jakso on synnytysaika helmikuun lopulla ja maaliskuun imetysjakso.
Metsähallituksen suojelubiologi Jouni Koskela toteaa, että Yövesi on yksi pahimmista murheenkryyneistä koko Saimaalla norpan auttamisen kannalta.
– Jäälle ei uskalla mennä, joten apukinoksia ei ole tehty. Mietimme vielä, että saisiko sinne jonkin täsmäkinoksen tai kuusenlatvasuojan, Koskela kertoi tiistaina.
Koskela toteaa tilanteen olevan kaikkiaan hyvin haastava. Nyt on olennaisinta tehdä suojia niihin paikkoihin, joissa kuutteja on syntynyt aiemmin. Saimaannorppa on synnyttäessään hyvin paikkauskollinen.
– Arviolta 90 kuuttia syntyy tänä vuonna. Olen juuri laskemassa tilannetta mutta noin 70 paikkaan, joissa saimaannorppa on synnyttänyt aiemmin, on nyt saatu tehtyä jonkinlainen suoja.
Suojia tehdään nyt kohtiin, joissa näkyy jäässä hengitysreikä tai muita jälkiä norpasta.
– Annamme siis täsmäapua. Ei ole parempaa paikkaa tehdä suoja kuin sellainen, jossa näkyy jo norpan pesäntekele.
Metsähallitus muistuttaa, että saimaannorpan kuutilla on parhaat mahdollisuudet selviytyä, kun emo saa hoitaa kuuttia rauhassa. Jäälle syntynyttä kuuttia ei siis saa häiritä. Myös laki kieltää häiritsemisen. Kuuttihavainnoista toivotaan ilmoituksia Metsähallitukseen.
Elina Alanne
Kun havaitset kuutin jäällä, toimi näin:
Älä lähesty tai älä kosketa kuuttia. Emä voi hylätä kuutin ja myös molemminpuolinen tartuntatautivaara on olemassa.
Kerro havainnostasi Metsähallituksen norppakannan seurantaan: saimaannorppa@metsa.fi tai puh. 0206 39 5000.
Voit kauempaa kiikarilla kuuttia häiritsemättä seurata tilannetta ja pitää vaikka havaintopäiväkirjaa. Tietosi auttaa suojelua.
Kerro lähinaapureille, jotta hekään eivät vahingossa häiritsisi kuuttia.