Talvisodan päättymisestä pian 80 vuotta – Ristiinassa järjestetään muistotapahtuma  


Uudenvuodenpäivä vuonna 1940 oli ristiinalaisittain surullinen. 22 kylän nuorta miestä kaatui Ruhtinaanmäen taistelussa.

Kymmenen vuotta sitten talvisodan päättymisestä tuli 70 vuotta. Lunta oli huomattavasti paljon enemmän kuin tänä talvena.

 

– Talvisodassa joukot koottiin alueittain. Ruhtinaanmäellä ristiinalaisten tehtävänä oli miehittää alue, jonka piti tiedustelutietojen mukaan olla tyhjä vihollisesta, Erkki Rantalainen kertaa.

Mäki ei kuitenkaan ollut tyhjä, vaan suomalaiset joutuivat venäläisten väijytykseen.

– Moni mies ei tullut takaisin. Ne, jotka palasivat, kaivautuivat hankeen. Heidän piti olla lumen sisässä iltaan asti ja pimeän turvin he pääsivät turvaan, Rantalainen kertoo.

Talvisodassa kaatuneita miehiä muistetaan Ristiinassa sodan päättymisen muistotapahtumassa perjantaina 13. maaliskuuta. Tilaisuuden järjestelytoimikunnan vetäjä Rantalainen kertoo, että Ruhtinaanmäellä kaatuneista nähdään tapahtumassa koskettava kuvaelma.

– 22 nuorta miestä kulkee sota-ajan lumipuvut päällä Setälä-salissa samaan aikaan, kun kaatuneiden nimet ja kuvat heijastetaan näkyviin.

 

Talvisodan päättymistä on muistettu Ristiinassa 13. maaliskuuta jo vuosikymmeniä. Tänä vuonna sodan loppumisesta tulee 80 vuotta, joten tilaisuus on isompi.

Päivä alkaa kello 14 seppeleen laskulla ja kunnianosoituksella sankarihautausmaalla. Järjestöjen toivotaan osallistuvan kunnianosoitukseen lippuineen.

Tämän jälkeen ohjelmassa on kahvit ja kello 15 alkava pääjuhla yhtenäiskoulun Setälä-salissa. Tilaisuuden teemana on osittain sotaorvot.

– Heitä on vielä joukossamme, ja joku heistä jopa muistaa isänsä, Rantalainen sanoo.

Muistotapahtumassa kuullaan musiikkiesityksiä ja runoutta. Juhlapuheen pitää maaherra Mauri Miettinen.

 

Talvisota oli ristiinalaisittain ankara.

– Ristiinalaisia kuoli prosentuaalisesti paljon. Yksi syy oli juuri tuo yksittäinen Ruhtinaanmäen taistelu. Ja yleensäkin ristiinalaiset olivat usein jalkaväessä, eli tulen alla. Samojen kylien miehiä kaatui talvisodassa monta, Rantalainen kertoo.

Talvisodan muistotapahtuman järjestelyvastuussa on Ristiinan Reservinupseerit. Mukana on tekijöitä useista ristiinalaisista seuroista.

Rantalainen kertoo, että tilaisuus haluttiin järjestää nimenomaan talvisodan päättymisen varsinaisena päivänä, vaikka se osuukin arkipäivälle, eli perjantaille.

Työpäivä on aiheuttanut oman haasteensa löytää esimerkiksi miehiä kuvaelmaan. Se mahdollistaa kuitenkin myös sen, että halutessaan koululta voidaan osallistua tapahtumaan.

– Meillä on koulun kanssa hyvä perinne, että historianopetuksessa on mukana paikallista viime sotien historiaa. Yläkoululaisia on esimerkiksi usein veteraanipäivänä mukana seppeleen laskussa, Rantalainen kertoo.

Elina Alanne

 

Talvisodan päättymisen muistotapahtuma 13.3. Ristiinassa. Kello 14 kunnianosoitus sankarihautausmaalla, kello 15 pääjuhla koulun Setälä-salissa.