Ari Mannisen Saimaa on todellinen kulttuuriteko – vuosien työ muuttui laadukkaiksi tarinoiksi järveltä
Nyt ei olla liikkeellä heppoisin eväin. Sen voi jo painosta päätellä, kun ottaa käsiinsä ristiinalaisen Ari Mannisen uutuuskirjan Saimaa – koko tarina (Readme).
Todellakin, liki kahden ja puolen kilon painoisessa kirjassa on yli 800 sivua, ja se on todellinen aarreaitta paitsi sisällön määrän, niin myös sen laadun ja monipuolisuuden osalta.
Kirjassa on esillä asiaa vaikka muille jakaa, alkaen Saimaasta geologisena ”ilmiönä” ja päättyen Saimaan alueella eläneiden omaperäisten henkilöiden tarinoihin.
Ja näiden väliin mahtuu asiaa esimerkiksi Saimaan alueen kunnista (mukana myös kaikki entiset itsenäiset kunnat, kuten Ristiina), alueen historiasta sotien jaloissa, kalastuksesta Saimaalla ja vaikkapa useista erilaisista reittivaihtoehdoista, mikäli haluaa kierrellä Saimaata. Ja kaiken kruunaa valtava määrä valokuvia, nekin suurimmaksi osaksi kirjoittajan itsensä ottamia.
Tästä ylitsepursuavasta sisällöstä huolimatta Manninen huokaa, että aineistoa ja ideoita olisi ollut vielä paljon enempäänkin.
– Kutistamaan joutui paljonkin, kun ruvettiin tarkemmin miettimään mitä mukaan mahtuu. Niinpä kirjasta jäi pois esimerkiksi ajatellut osiot harjujonoista, joita on Saimaan alueella paljon, ja joita ei välttämättä tule ajatelleeksikaan. Täällä Ristiinassa esimerkiksi pitäjää halkova, muun muassa Hartikkalassa selvästi erottuva harju on osa jo toiselta Salpausselältä alkavaa harjua.
– Pois jäi niin ikään Saimaan eläimistöstä, esimerkiksi kaloista ja vesilinnuista kertova osuus, ja vaikkapa kallio- ja kivimuodostelmat suuremmassa laajuudessa. Ja tietysti omaperäisiä henkilöitäkin olisi löytynyt enemmän! Manninen hymähtää.
Onko tästä siis vedettävissä johtopäätös siitä, että Saimaan tarina jatkuu vielä toisenkin teoksen merkeissä?
– No siitä en osaa vielä sanoa. Itsellä kun ei ole tässä elanto kyseessä, vaan ennemminkin harrastus, niin jotta jotain syntyy, niin se vaatii innostuksen. Väkisin en ryhdy mitään kirjoittamaan, eläkkeellä oleva opettaja pyörittelee.
Niin, ymmärrettävää on, että ihan heti ei mieli halaja vastaavanlaisen jättiprojektin pariin. Manninen ynnää tehneensä kirjaa ”ainakin viiden vuoden ajan”, ajaneensa sen tiimoilta autolla kymmeniä tuhansia kilometrejä ja viettäneensä aikaa Saimaalla veneellä yhteensä useita viikkoja.
Ja itse asiassa tämä kirja ei enää ole sen tekijälle niin ajankohtainen kuin lukijalle, sillä tekstin osalta se on ollut valmiina jo reilusti yli vuoden päivät.
– Alun perin oli tarkoitus, että kirja olisi ilmestynyt jo kevätmarkkinoille 2019, mutta silloin kirja viivästyi taittovaiheen vuoksi, ja se päätettiin sitten julkaista vasta tänä vuonna. Niinpä on käynyt vähän niin, että vaikka kirja on tosiaan vasta keväällä julkaistu, niin itselle se on jo tietyllä tavalla vanha juttu.
– Mutta toki sillä tavalla aihe on nyt itsellekin tullut esille, kun esimerkiksi lukijoilta on tullut palautetta ja yhteydenottoja. Ainakin tällä mittarilla kirja on herättänyt mielenkiintoa, sillä ei edellisistä teoksistani (esimerkiksi Suuri suomalainen kalastuskirja ja Suuri savustuskirja) näin paljon ole tullut yhteydenottoja. Onpa joku nyt lähettänyt oikein postikortinkin!
Ristiinaan ja Saimaan maisemiin Manninen päätyi vuonna 1979 opettajan töihin. Jo ennestään kala- ja luontoharrastajan oma aktiivisempi liikkuminen Saimaalla alkoi tuolloin, mutta kosketuspintaa Suomen suurimman järven alueen elämään on jo 50-luvulta.
– Minulla on muistikuva siitä, kun pikkupoikana olen käynyt vanhempieni kanssa Olavinlinnassa. Muistan, tai ainakin olen muistavinani, että opas kertoi tarinaa Olavinlinnan pihlajan legendasta.
Saimaan äärellä hän on asunut siis jo yli 40 vuotta, jonka aikana järvelle on tullut tehtyä lukemattomia reissuja. Milloin kalastamaan, milloin retkeilemään, milloin kalliokiipeilyn merkeissä. Kirjoittaminenkin on tuttua puuhaa, olihan Manninen esimerkiksi Erä-lehden pitkäaikainen avustaja.
Kun reissuja ja kokemuksia Saimaalta on valtava määrä, niin minkä perässä hän tänä päivänä kaikkein mieluiten lähtee Suomen suurimmalle – ja upeimmalle – järvelle?
– Nyt kun kelikin on näin leppoisa, niin varmaan lähtisin kaikkein mieluiten Liittokiven selälle katselemaa, onko tuttu norppa siellä tavallisella lepokivellään pötköttelemässä! Manninen sanoo hetken pohdittuaan.
Kirjoittaessaan kirjan Saimaa – koko tarina, hän on tehnyt kulttuuriteon. Samojen kansien välistä löytyy julmettu määrä tietoa Saimaasta, sen alueesta ja ihmisistä. Ristiinalaisittain kirjasta löytyy tietenkin myös paljon kotikylän juttuja. Tietenkin Astuvan- ja Uittamonsalmi ja Pien-Toijolan talomuseot, mutta myös Someenjärven kanavat (sekä niille aikoinaan pohditut vaihtoehdot!) sekä vaikkapa omaperäisten henkilöiden osuudessa esiteltävä Kaisa Pöyryn tarina.
Ristiinalaisen tietokirjatoimitus suosittelee kesälukemiseksi!
Niko Takala
Ari Mannisen kolme merkityksellisintä paikkaa Saimaalla
1. Lietveden asutut saaret
Tämä on Saimaan alueella asuvien ihmisten näkökulmasta. Katsoisin, että täällä sellainen ”saimaalaisuuden olemus” on asukkaissa syvimmillään.
2. Astuvansalmi ja Uittamonsalmi
Esihistorian näkökulmasta Saimaan merkittävimpiä paikkoja. Kuten muutkin Yöveden–Louhiveden alueen muinaiset asuinpaikat ja lapinrauniot.
3. Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistot
Nämä sitten Saimaan (eläin)luonnon näkökulmasta. Lähekkäin sijaitsevat mutta omapiirteiset kansallispuistot. Laajoja alueita, joissa ei ole mökkejä tai hakkuaukkoja, vain upeaa luonnontilaista luontoa.
Juttu on julkaistu Ristiinalaisen kesälehdessä 2020.