Kaupunginhallitus käsittelee lisäsäästöjä – listalla esimerkiksi Kisakaari, Metsätähti, perhepäivähoito ja useat avustukset


Mikkeli etsii lisäsäästöjä alijäämän pienentämiseksi. 

Mikkelin kaupunginhallitus käsittelee maanantaina listaa lisäsäästötoimenpiteistä vuosille 2022 ja 2023. Kaupungin johtoryhmän valmistelemalla säästötoimenpiteiden listalla isoimpina asioina ovat kaupunginorkesterin ja lentokentän palvelutoiminnan mahdolliset lakkautukset. Näillä toimilla on laskettu säästettävän vuosittain 19 henkilötyövuotta, eli noin 1,1 miljoonaa euroa.

Kahdelle vuodelle jaettuna johtoryhmä on löytänyt sopeutustoimia yhteensä 2 838 776 eurolla. Säästöjä on etsitty kaupunginhallituksen velvoittamana. Kaupunginhallitus hyväksyi kesäkuussa vuoden 2022 talousarvioraamin, jonka mukaan Mikkelin tulos tuona vuonna on noin 8,8 miljoonaa euroa alijäämäinen. Hallitus velvoitti johtoryhmän valmistelemaan toimenpide-esityksiä, joilla tavoitellaan vähintään kaksi miljoonaa euroa pienempää alijäämää.

 

Säästölistalla menoja höylätään pois useasta eri kohteesta. Toimenpiteiseen kuuluvat muun muassa perhepäivähoidon lakkauttaminen, varhaiskasvatuksen resurssilastenhoitajien ja kiertävien lastenhoitajien määrän tarkastelu sekä erityisvarhaiskasvatuksen avustajien määrän tarkastelu. Avoimesta varhaiskasvatuksesta supistettaisiin Ristiinassa, Rantakylässä ja Lähemäellä.

Lisäksi sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueella leikattaisiin monista avustuksista 10 prosenttia. Tuon määrän menettäisivät teatteri, musiikkiopisto, Mikaeli sekä sama leikkaus iskisi liikuntapalveluiden, nuorisopalveluiden että yleisten kulttuuripalvelujen avustuksiin.

Säästöjä haettaisiin myös siirtämällä nyt Paukkulassa opiskelevat Peitsarin koulun oppilaat Lähemäen koululle. Perusopetuksen tuntikehyksestä on laskettu voitavan säästää 25 000 euroa, lukiokoulutuksesta 75 000 euroa ja kansalaisopistosta 50 000 euroa vuodessa nykyiseen verraten. Kirjastolle esitetään 40 000 euron säästö aineisto- ja henkilöstökuluista.

Kaikkiaan sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelta on laskettu sopeutuksia 1 745 036 eurolla. Summaan on huomioitu se, että valtionosuuden määrä pienenisi, jos kaupunginorkesteria ei ole.

 

Asumisen ja toimintaympäristön sopeutumisvaikutus vuosina 2022 ja 2023 olisi 850 000 euroa. Lentokentän palveluiden lopetus säästäisi yhteensä 200 000 euroa. Säästöjä haettaisiin myös yksityistieavustusten leikkauksista 100 000 euroa ja katujen uusintapäällystyksistä saman verran. Kaupunki leikkaisi myös muun muassa hissiavustuksista, satamien ylläpidosta ja paikallisvalvojan tehtävästä.

Myyntilistalla ovat Pellosniemen Kisakaari ja Suomenniemen Metsätähti. Kisakaaresta on laskettu saatavan sopeutusta kahden vuoden aikana 50 000 euroa ja Metsätähdestä 30 000 euroa. Kaupunki omistaa Metsätähden kiinteistöstä osan. Osan omistaa Suomenniemen tukiasuntoyhdistys ry. Säästölistalla on myös Haukivuori-talo, joka myytäisiin tai purettaisiin.

Lisätuloja kaupunki laskee saatavan 100 000 euroa siitä, että matkailutoimisto muuttaa virastotalolle.

 

Konserni- ja elinvoimapalveluiden sopeutusvaikutusta on laskettu saatavan 243 740 euroa. Suurimmat summat, 100 000 euroa kummastakin, saataisiin oppisopimusrahoista ja säästettäisiin työllisyydenhoidon palvelukokonaisuudesta (kilpailutus). 16 000 euron säästö syntyisi siirtämällä Otavan palvelupiste Otaviaan, eli Otavan Opistolle.

 

Kaupunginjohtaja Timo Halonen esittää kaupunginhallitukselle, että se lähettää toimenpidevaihtoehdot lautakunnille valmisteltaviksi ja huomioitaviksi vuoden 2022 talousarviovalmistelussa. Jos hallitus antaa lautakunnille ohjeeksi orkesterin ja lentokentän palvelutoiminnan lakkauttamisen valmistelun käynnistämisen, se päättää samalla yt-neuvottelujen alkamisesta.

Lopulliset päätökset mahdollisista leikkauksista tehdään loppuvuodesta kaupunginvaltuustossa, kun vuoden 2022 talousarvio vahvistetaan.

Koko säästötoimenpiteiden listan voi lukea kaupunginhallituksen esityslistan liitteestä.

Elina Alanne