Harmaat aivosolut pistetään liikkeelle lauantaina – Brahelinnan raunioilla etsitään parannusta ruttoon


Linnaniemen keskiajan yhteydessä järjestetään tänä vuonna pakopeli. 

 

Brahelinnan historia avautui Sanna Timoselle ihan eri tavalla, kun hän alkoi miettiä pakopeliä alueelle.

 

Rutto leviää Ristiinan kirkkopitäjässä. Pitäjän oudolla apteekkarilla huhutaan olevan siihen parannuskeino mutta hän ei anna lääkettä eikä sen reseptiä kenellekään. Nyt apteekkari on poissa. Teillä on puoli tuntia aikaa selvittää parannuskeino ruttoon!

Näin menee tiivistetysti Ristiinassa lauantaina järjestettävän Yersinia pestis -pakopelin taustatarina. Pakopeleissä ratkotaan yhdessä pienellä ryhmällä tehtäviä ajan tikittäessä. Peleissä tavoitteena on joko paeta lukitusta tilasta tai ratkaista jokin ongelma.

Ristiinan pelin järjestävät Linnaniemen keskiajan yhteyteen Sanna Timosen To Get There- TOGETHER -yritys ja Ninni Koposen Retuperä Reload.

Ristiinassa asuva Timonen kertoo, että hän mietti pakopeliä keskiaikatapahtumaan jo viime vuonna. Asiasta ei tarvinnut kuin vinkata Koposelle, niin yhteinen suunnittelu käynnistyi. Naiset ovat ystäviä vuosien takaa ja muun muassa toistensa lasten kummeja.

– Olemme molemmat tahoillamme harrastaneet pakopelejä ja tehneet niitä omien yritystemme kautta. Jos aikaa olisi enemmän, niin toteuttaisin niitä enemmänkin, Timonen tuumii.

Tällä hetkellä pienten lasten äideillä ei ole vuorokaudessa kamalasti tyhjiä hetkiä.

– Aika yöpainotteisesti tämä peli on suunniteltu! haastattelussa videoyhteydellä mukana oleva Koponen nauraa.

– Öisin tulee hyviä ideoita. Siellä jossain yön tunteina kirkastui taustatarinaan tämä ruttoajatus. Siitä saa hyviä, monipuolisia tehtäviä, kertoo Timonen.

 

Pakopelit kolahtivat aikoinaan Timoseen ja Koposeen heti ensiosallistumisella.

– Siinä on itsensä haastamista. Jossain vaiheessa aina turhauttaa, että olenko näin hölmö, että en tajua. Sitten tulee hyvä fiilis, kun oivaltaa. Lisäksi ryhmässä on aina yhteenkuuluvuuden fiilis, Koponen miettii.

Timonen lisää, että juuri ryhmässä tekeminen on olennainen osa pakopelejä.

– Itse lukkiutuu johonkin ajatukseen. Sitten toinen tuo siihen uuden idean ja asia alkaa edetä. Parhaat pelit ovat moniaistisia. Jokainen saa loistaa jollain osa-alueella, Timonen sanoo.

Ristiinassa pakopeli järjestetään Brahelinnan raunioilla. Lupa alueen käyttöön tuli vasta maanantaina, joten naiset eivät ennen sitä uskaltaneet suuremmin mainostaa peliä.

– Paikka tuo tässä oman lisänsä tarinallisuuteen, kun ollaan historiallisesti ihan oikeilla raunioilla. Jokaiselle ryhmälle varataan alkuun 15 minuuttia siihen, että käydään läpi pelin ja alueen säännöt. Toimimme paikan ehdoilla ja sitä kunnioittaen, Timonen sanoo.

 

Ryhmäkoko on 2-4 pelaajaa ja peliaika on puoli tuntia. Vähimmäisikä on 10 vuotta ja ryhmässä on oltava vähintään yksi aikuinen. Peli sopii myös aloittelijoille. Pelin vetäjät auttavat tarvittaessa, että ryhmä pääsee etenemään tehtävissä.

– Siinä on pientä jännitystä mutta yli 10-vuotiaat pystyvät hyvin jo olemaan ratkomisessa mukana. Teimme pelin sillä lyhyeksi, että osallistumaan pääsee monta ryhmää ja pakopelin lisäksi ehtii hyvin kierrellä keskiaikatapahtumaa. Peli sopii perheille tai vaikka kaveriporukoille, Timonen kertoo.

Kahdestaan osallistumisessa on toki enemmän haastetta.

– Mutta on se mahdollista päästä läpi, Timonen tuumaa.

 

Koponen kertoo, että molemmilla tekijöillä oli jo valmiiksi erilaisia pulmasettejä. Niitä yhdistelemällä syntyy todella hyvä tulos. Keskiaikaan ja alueen historiaan perehtyminen on opettanut tekijöille myös uutta.

– Jotta tarinasta saa uskottavan, niin tarvitsee myös tietoa. Olen kuunnellut keskiaikakirjaa ja se on ollutkin yllättävän mielenkiintoista, Timonen kertoo.

Myös Brahelinna ja sen historia avautui peliä miettiessä molemmille tekijöille ihan uudella tavalla.

– Ja siellä pelin tiimellyksessä saa aina uusia oivalluksia. On jännä seurata, kun ihmiset lähtevät ratkomaan asioita ihan toisella tavalla kuin mitä itse oli ajatellut, Timonen toteaa.

Elina Alanne

 

Pakopeliin toivotaan ennakkoilmoittautumisia osoitteessa https://urly.fi/2EKO. Lisätietoja sanna.timonen@yhdessa.net. Pelin hinta on 36 e / ryhmä.