Matematiikkaosaajat palkittiin – etäopetus jätti jälkensä nuorten matematiikan osaamiseen
Peruskoulun matematiikkakilpailu testaa yläkoululaisia vuosittain.
Peruskoulun matematiikkakilpailun voitti Ristiinan yhtenäiskoulussa Jesse Rivinoja, toinen oli Veeti Keränen. Kolmantena olivat Vilma Toroi ja Jero Suihkonen samalla pistemäärällä.
Peruskoulun matematiikkakilpailu järjestetään perinteisesti vuosittain joka koulussa. Se on avoin kaikille mutta tehtävät vaativat usein yhdeksännen luokan tietoja. Ristiinan voittonelikosta kaikki ovat yhdeksännellä luokalla.
Voittajat palkittiin maanantaina koululla järjestetyssä itsenäisyyspäiväjuhlassa Suur-Savon Osuuspankin rahapalkinnoilla.
Rivinoja osallistui kilpailuun myös viime vuonna ja oli silloin toinen eniten pisteitä saaneista. Hän toteaa, että matematiikka on helppoa.
– Ja jonkun verran mukavaakin ongelmanratkaisua.
Keränen ja Suihkonen sanovat, että matematiikka on aina ollut heille helppoa.
– Tunnille on aina kiva mennä, ja välillä siellä on kivaa ja välillä ei, Keränen summaa.
Toroi pohtii, että hänelle matematiikka on vaikeaa ja muuttunut vaikeammaksi yläkoulussa.
– Eikä se ole mukavaa, Toroi tuumaa.
Suihkonen miettii, että harvempi hänen mielestään yläkoulussa tykkää matematiikasta.
Yhtenäiskoulun matematiikan opettaja Niina Stranius toteaa, että monesti matematiikasta ei ajatella, että siihen kuuluu laajasti muutakin kuin vain laskemista.
– Esimerkiksi ohjelmointi tai rubikin kuution ratkaiseminen liittyvät matematiikkaan. Harmillisesti koulussakin on niin paljon asiasisältöjä kahlattavana, että nämä jäävät vähemmälle. Keväällä on ysien kanssa ohjelmointia edessä.
Kilpailussa pärjänneistä Rivinoja on ainoa, joka aikoo jatkaa lukioon ja pitkän matematiikan pariin. Sen pidemmälle hän ei ole opintopolkuaan vielä päättänyt.
– Mutta kaikessa tarvitsee matematiikkaa. Sitä, kuinka paljon sitä jatkossa tarvitsee, ei voi vielä tietää, hän miettii.
Muut kolme nuorta joko miettivät vielä, mihin hakevat toisen asteen opintoihin, tai kokevat, että matematiikalla ei niissä ole juurikaan merkitystä.
Nykyiset yhdeksäsluokkalaiset tulevat vielä hakemaan lukioista jatko-opintoihin niin, että pitkällä matematiikalla on haussa iso painoarvo. Stranius muistuttaa, että uudistus asiaan on tulossa.
Ikäluokka on myös heitä, joiden kouluaikaan vaikutti paljon koronaepidemian aiheuttama etäopiskelu. Stranius miettii, että valitettavasti se näkyy niin, että osan matemaattiset taidot ovat hyvin heikot.
– He olivat kuudennella luokalla, kun etäkoulu alkoi. Vanhempiin ikäluokkiin verrattuna matematiikassa näkyy vahvasti, että on hyvät osaajat ja sitten on osalla tosi heikkoa osaamista. Jotkut vanhemmat ovat sanoneet, että etäkouluaikana ei ollut kotona ketään, joka olisi osannut neuvoa lasta. Ja apua ei sitten aina uskallettu kysyä myöskään opettajalta. Se näkyy nyt siinä, että on jääty jälkeen, koska matematiikassa osaaminen rakentuu edellisen päälle, Stranius miettii.
Hän toteaa, että Ristiinassakin nykyisten yhdeksäsluokkalaisten matematiikan osaaminen on kauttaaltaan heitä vanhempaa ikäluokkaa heikompaa.
Peruskoulun matematiikkakilpailusta ei ole vielä tullut tietoa jatkoon päässeistä, eikä valtakunnallisesta tasosta. Tänä vuonna matematiikan opettajien mielestä kokeessa oli radikaali muutos, eli tehtävät olivat aiempia vuosia helpompia.
– Kaikki on ollut siitä vähän hämmästyksissä. Oppilaille se oli toki kiva niin, että useammalla oli olo, että sai kokeessa laskettua tehtäviä ihan hyvin, Stranius sanoo.
Elina Alanne