Valtuutetut tutustuvat varhaiskasvatukseen
Valtuutetut päiväkotivierailuilla
Ristiinan päiväkodilla lapsiryhmät täynnä – lisätilaa haetaan parakista
Mikkelin kaupungilla on meneillään ”projekti”, jonka tavoitteena on saada kaupunginvaltuutettuja vierailemaan varhaiskasvatuksen yksiköissä. Ristiinassa erityisesti paikallisia valtuutettuja on kutsuttu käymään päiväkodilla.
Tiistaiaamuna päiväkotiin kävivät tutustumassa Mikko Siitonen (vihr.) ja Paavo Puhakka (kok.). Heistä Siitosella on nuorempi lapsi päiväkodissa. Puhakalla puolestaan lapset ovat ohittaneet päiväkoti-iän ”tovi sitten”.
Päiväkodin vs. johtaja Jaana Vartiainen kertoo, että päiväkodilla on tällä hetkellä yhteensä noin 90 lasta, henkilökuntaa on kolmisenkymmentä.
– Tämä vuoden alku on ollut aika suihketta. Lapsia on tullut aika paljon uusia joulukuusta lähtien, varsinkin tuntuu että alle kolmevuotiaita on tullut ”ovista ja ikkunoista”! hän naurahtaa.
– Ja kun ryhmät ovat aika lailla täynnä, niin tuohan se omia haasteitaan. Syksystä alkaen ryhmiin tulee vielä lisää lapsia ja samaan aikaan jää kaksi perhepäivähoitajaakin eläkkeelle, niin tarvitsemme lisätilaa.
Vartiainen iloitseekin siitä, että kaupunki on luvannut Ristiinaan yhden uuden parakin lisätilaksi. Sen tarkemmasta sijoituspaikasta ei vielä ole sovittu, mutta päiväkodin johtajan mielestä luontainen paikka olisi päiväkodin pelikentän viereinen tila, jolloin melko pienellä vaivalla saisi piha-alueen yhteneväiseksi nykyisten alueiden kanssa.
Niko Takala