Merirosvon aarteen jäljillä


Ohjaaja Salla Sillanpää (oik.) näyttää Vilho Matilaiselle, Jessica Särkälle ja Sointu Mustanojalle liikkeitä ja paikkoja kohtaukseen. Nuorisoseuran lastenteatterilaiset pääsevät tänä vuonna tekemään ”ihka oikeaa kesäteatteria” Linnankorvan näyttämölle.

Merirosvon aarteen jäljillä

Lasten ryhmä saa tänä vuonna kunnian korkata kesäteatteri

 

Ristiinan Nuorisoseuran lasten ja nuorten teatteriryhmä on toiminut jo useamman vuoden ajan. Viimeisimpinä vuosina teatteriryhmä on valmistanut esityksensä talviteatterina, näytökset ovat olleet koulun Setälä-salissa. Tällä kertaa edessä on kuitenkin täysin uudenlainen kokemus, kun lasten ryhmä on talven ja kevään aikana työstänyt esityskuntoon lastenteatterinäytelmää Vanhan merirosvon aarre. Näytelmä nimittäin tullaan esittämään Linnankorvan näyttämöllä, eli ihka oikeana kesäteatterina.

– No mikäs tässä nyt on ollessa, homma on lähtenyt hienosti rullaamaan kun ollaan päästy hyvien kelien myötä hyvissä ajoin harjoittelemaan tänne ”montulle”, iloitsee ryhmän ohjaaja Salla Sillanpää.

– Totta kai kuten aina, niin omia haasteita on ollut esimerkiksi aikataulujen kanssa, mutta isossa kuvassa hienosti on mennyt. Lapset ovat selvästi olleet innoissaan siitä että päästään tekemään ihan kunnon teatteria eikä vain ”rävelletä” siellä salissa sisällä.

Ryhmä on kokoontunut viime syksystä alkaen, jolloin homma polkaistiin käyntiin Suomenniemen nuorisoseuran talolla pidetyn viikonloppuleirin myötä. Sillanpää kertoo, että moni nyt näyttämöllä nähtävistä lapsista oli mukana jo tuolloin, hieman porukka on kuitenkin matkan varrella vaihtunut.

– Olisikohan ollut marraskuulla kun sitten valitsimme tämän näytelmän. Olikin vähän hankalaa löytää sellaista lastennäytelmää, jossa olisi riittävästi rooleja. Pidempiä juttuja olisi tietenkin ollut, mutta lasten kanssa sellaiseen ei oikein voi tarttua.

– Onneksi sitten tuli tämän mieleen! Siinä sitä sain itseänikin kiitellä että hyvä minä kun en muistanut, minähän olen itsekin joskus näytellyt tässä näytelmässä! Sillanpää nauraa.

Ohjaaja kertoo, että Jarmo Siltaojan kirjoittama näytelmä kertoo ikuisesta asetelmasta, eli siitä kuinka vanhemmilla ei ole aikaa olla tarpeeksi lasten kera ja keskustella heidän kanssaan. Näytelmässä lapsen isä ei oikein ole läsnä, joten perheen äiti järjestää heille ”aarteenetsinnän”.

– Myös kolme  rosvoa kuulee tästä ”aarteesta” ja he lähtevät niin ikään sen perään. Ja tästähän seuraa sitten tietysti monenlaista kommellusta ennen kuin kaikki ratkeaa! Sillanpää kuvailee.

Hän kertoo, että lasten teatteria on tehty sillä lähtöajatuksella, että kaikilla on kivaa.

– Näytöksiäkin on sopivasti viisi. Päästään kokemaan se kehitys joka useammassa näytöksessä tulee, mutta homma ei kuitenkaan käy liian raskaaksi tai tylsäksi.

Ohjaaja jakaa vuolaat kiitoksensa näytelmän teosta paitsi tietenkin mukana oleville lapsille, mutta myös ryhmän yhdelle oleelliselle taustavoimalle.

– Jamo (Jarmo Koivumäki) on ollut ihan korvaamaton! Hän on meidän puvustaja, lavastaja ja koreografi sekä apuohjaaja, Sillanpää luettelee.

 

Lasten teatterinäytelmä Vanhan merirosvon aarre Linnankorvan näyttämöllä La 9.6. klo 15 alkaen, yhteensä viisi näytöstä. Lisätiedot esim. www.ristiinankesateatteri.fi.

 

Niko Takala