Mölkkyä kahden päivän tarpeiksi


Kilpasarjassa toiseksi sijoittuneet Helsingin Mölkkyseuran Pete Nummi (vas.) ja Esa Terävä muistuttivat, että Mölkyn pelaaminen on, jopa kilpamielessä, helppo aloittaa vanhemmallakin iällä.

Mölkky ja keilat lensivät Rantapuistossa

 

Sekä suurta kilpaurheilun tunnelmaa ja paremmuudesta mittelyä että varsinkin leppoisaa yhdessä oloa, jutustelua ja hauskanpitoa. Näistä aineksista oli (jälleen kerran) rakennettu Ristiina Mölkky, joka kisattiin tutuksi käyneellä Uikkalan Rantapuiston Mölkky –areenalla viime viikonloppuna. Tällä kertaa edellisvuosiin erona oli se, että harrastelijoiden mökkisarja heitettiin jo lauantaina, kilpasarjalaiset olivat vuorossa puolestaan sunnuntaina.

– Meiltähän lajin näkökulmasta olisi tietysti toiveena, että joku henkilö tai porukka ottaisi sellaisen vetovastuun, että saisitte Ristiinankin säännölliset pelit. Vaikka aina joku tietty viikonpäivä ja kellonaika, niin saisi toimintaan säännöllisyyttä ja sitä mukaa lisää harrastajia sekä lajiosaamistakin, vinkkaa tapahtumaa yhdessä ristiinalaisen Trampbikersin kanssa järjestämässä olleen Lahden Kortteliliigan Jake Ropponen.

Kun Mölkky-kärpänen puraisee, niin kisaamaan lähdetään vähän kauemmaksikin. Tämän osoittivat esimerkiksi Helsingin Mölkkyseuran (Fuengirolan jaoston) Esa Terävä ja Pete Nummi, jotka saapuivat Ristiinaan Mölkkykisan perässä. Heistä Terävä tosin ”vain” Kangasniemen mökiltään.

 

Niko Takala

 

RISTIINA MÖLKKY Tulokset

Kilpasarja (1.7.) 1) WOODI, Lahti (Timo Kemppi/Jake Ropponen), 2) HMS FUGE, Helsinki (Pertti Nummi/Esa Terävä) 3) JORMAS, Iitti (Jorma Lintukangas /Markku Rytkölä) 4) OTTOPOJAT, Iitti (Hannu Laaksonen/Olli Jokinen) 5) ARMI & DANNY, Hämeenkoski (Tiia Hiljanen/Joosua Hiljanen) 6) WOOD PUB, Lahti (Harry Asp/Pasi Tervala) 7) BONANZA, Lahti (Asko Lallukka/Auvo Rahkola) 8) NS.LIEKKI, Iitti (Veikko Ikonen/Taisto Pellikka) 9) YLLÄRI, Lahti (Marko Salonen/Seppo Rissanen) 10) JEGGU JENTZKI, Hollola (Martti Rask/Toni Rask) 11) YKK TAIKURIT, Lahti (Taisto Salonen/Seppo Halmi) Kaikki joukkueet pelasivat 2-eräisen ottelun kaikkia vastaan.

Mökkisarja (30.6.) 1) TAVALLISET PULLIAISET, Joroinen (Veli Pulliainen/Riku Pulliainen) 2) AAVIKON POJAT, Ristiina (Tapani Turkki/Vesa Monola) 3) SWEET BOUTIQUE, Ristiina (Jarmo Olkkonen/Rauno Himanen) 4) TEAM SAMI, Ristiina (Saku Hassinen/Miika Kokkonen) 5) ÄX HAMSTER, Ristiina (Mika Härkänen/Harri Laamanen) 6) PEPE, Lappeenranta (Sami Virolainen/Jussi Sukura) 7) OHIHEITTO, Ristiina (Eetu Ripatti/Panu Puhakka) 8) TONNIN SETELI, Helsinki/Tampere (Mikko Lukkarinen/Antti Mäkelä) 9) VEEE, Ristiina (Veli-Pekka Johansson/Eero Venäläinen) 10) MOPO, Ristiina (Mirja Ojala/Pekka Ojala). Mukana oli 15 joukkuetta.

Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.