Kakkukahvit Dessan kunniaksi
Miltei 2000 koirantassua eli yhteensä 491 nelijalkaista vipelsi lauantaina pitkin urheilukentän nurmikenttää. Ristiinan koirakerhon järjestämässä näyttelyssä lemmikit kilpailivat rotunsa kauneimman tittelistä, ruusukkeista, pokaaleista sekä tietenkin herkkupaloista.
Kaikista eniten kunniaa näyttelyssä niittivät tietysti ne kaksi koiraa, jotka valittiin paitsi rotunsa parhaiksi, myös ryhmänäyttelyiden voittajiksi. Jotta kaikki rodut pääsivät mukaan ryhmänäyttelyihin, oli ryhmät 1 ja 3 ja ryhmät 2 ja 4 oli yhdistetty toisiinsa. Koirakerhon Irmeli Partion mukaan tämä kikka sai näyttelyn kasvamaan melkein 200 koiraa ja sata rotua suuremmaksi kuin viime vuonna.
Toisen ja neljännen ryhmän eli pinsereiden, snautsereiden, molossien ja mäyräkoirien upein ilmestys oli berninpaimenkoira Divabernina All-Time Dream. Ensimmäisen ja kolmannen ryhmän eli lammas- ja karjakoirien sekä terriereiden voittajaksi taas valittiin norfolkinterrieri Viinamäen Odessa, joka nimettiin samalla koko näyttelyn kauneimmaksi koiraksi.
Pikkuruinen Dessa-terrieri sai sylintäydeltä huomiota heti ryhmänäyttelyn tuomarin julkistettua valintansa, sillä koiran omistaja Sirpa Oinonen ei olisi osannut uneksiakaan yhtä hienosta menestyksestä. Ristiinan näyttely oli puolitoistavuotiaalle Dessalle vasta kolmas, ja sinne oli lähdetty rennolla asenteella.
– Ovat ne edellisetkin näyttelyt hyvin menneet, mutta eivät sentään näin hienosti. Kyllä sinä yllätit mamman ihan täydellisesti! Oinonen jutteli koiraystävälleen. Mikkeliläisnaiselle itselleen oli kertynyt näyttelymenestystä jo pidemmältä ajalta ja etenkin beaglejen saralta.
Dessaa odotti kotona herkkuluu ja paljon hellittelyjä.
– Ehkä vietämme huomenna kakkukahveja, Oinonen pohdiskeli.
Lotta Tuominen