Aitoja kohtaamisia


LAPE -muutosohjelman hankekoordinaattori Saara Hanhela (vas.) kävi luovuttamassa Kunniakirjat tunnustukena aidoista kohtaamisista Ristiinan päiväkodin Maarit Koskelalle, Sanna Pöyrylle, Anitta Särkälle, Niina Korhoselle ja Rauni Vartiaiselle.

Tunnustuksia aidoista kohtaamisista

 

Ristiinan päiväkodilla juotiin tiistaina juhlakahveja. Juhlimiseen oli aihetta, sillä paikan päällä jaettiin kolme tunnustusta yhteensä viidelle henkilölle. Tunnustukset oli myönnetty henkilöille, jotka oli lasten ja heidän vanhempiensa taholta ”ilmiannettu” aidoista kohtaamisista. Tällainen järjestelmä on käytössä sosiaali- ja terveysministeriön alaisessa Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelmassa.

LAPE-Etelä-Savon hankekoordinaattori Saara Hanhela kävi luovuttamassa tunnustukset viidelle Ristiinan päiväkodin työntekijälle.

Hanhela kertoi, että tähän mennessä on tehty yhteensä noin 85 ”ilmiantoa”, joista 25 Mikkeliin. Nyt jaettiin tunnustuksia ensimmäistä kertaa Ristiinaan. Tunnustuksen saivat eskariryhmässä toimivat Maarit Koskela ja Sanna Pöyry, avoimen päiväkodin Puuhatuvan Niina Korhonen ja Anitta Särkkä sekä päiväkodin 5-6-vuotiaiden Punaisessa tuvassa työskentelevä Rauni Vartiainen.

 

Niko Takala

Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.