OP sulkee Ristiinan konttorin


Altti Hujanen kävi keskiviikkona hoitamassa tiehoitokunnan raha-asioita Osuuspankin Ristiinan konttorissa. OP sulkee Ristiinan konttorin tämän kuun loppuun. Hujasta palveli asiakasneuvoja Joonas Heinikainen.

Ristiinan konttori kiinni marraskuun lopussa

OP Suur-Savon mukaan asiointi konttorissa on hiipunut jo vuosien ajan

 

Uutinen oli varmaankin odotetun kaltainen, mutta sen aikataulu varmasti nopeampi kuin oli ennusteltu. OP Suur-Savo nimittäin kertoi eilen keskiviikkona palveluverkkoaan koskevista muutoksista, joiden terävin kärki ristiinalaisittain on se, että pankki sulkee Ristiinan konttorinsa jo marraskuun loppuun.

OP Suur-Savon toimitusjohtaja Jari Himasen mukaan palveluverkoston muutoksen taustalla on asiakaskäyttäytymisen nopea muutos.

– Yhä harvemmat asiakkaat asioivat konttorissa. Jo 95 prosenttia henkilöasiakaskohtaamisista tapahtuu sähköisissä kanavissa. Muutos on valmisteltu periaatteella, että palvelut säilytetään mahdollisimman lähellä asiakkaita, mutta niiden tarjonta suhteutetaan tämän hetken kysyntää vastaavaksi, Himanen linjaa.

Hän muistuttaa, että asiakkailla on edelleen mahdollisuus kohdata pankkiasiantuntija etäneuvottelupalvelun kautta laajalla palveluajalla aamukahdeksasta iltayhdeksään.

– Joulukuun alusta alkaen palvelemme asiakkaitamme edelleen 10 konttorissa Etelä-Savossa.

Mikkelin konttorin palveluajat säilyvät ennallaan. Ristiinan lisäksi Punkaharjun konttorin toiminta päättyy 30.11.2018.

– Asiointi näissä konttoreissa on hiipunut jo usean vuoden ajan. Konttoreiden sulkeminen ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä; esimerkiksi tili- ja lainanumerot säilyvät ennallaan, kertoo Himanen.

 

”Huonoja uutisia”

 

Ristiinan konttorilla uutinen otettiin asiakkaiden osalta harmistuneena vastaan keskiviikkona. Tiehoitokunnan asioita konttorissa hoitanut Altti Hujanen kummasteli päätöstä.

– Ihanko totta? No nythän tässä tosiaan oli tyhjää, mutta kesällä oli useimmiten penkit täynnä kun kävin asioimassa.

– Jatkossa se kait sitten tietää Mikkelin reissua tiekunnan asioissa. On niin vähän tapahtumia, että ei kannata yritysverkkopalveluita ottaa käyttöön kun ne maksaa, Hujanen tuumii.

Yksityishenkilönä hän kertoo hoitavansa kaikki pankkiasiat netissä.

Hetken päästä konttoriin saapuu iäkkäämpi nainen. Anja Hokkanen kertoo kuulleensa juuri asiasta radiosta. Hän kuvailee konttorin sulkemisen olevan ”huonoja uutisia”.

– Ikävältähän tämä kuulostaa. Käyn tässä nostamassa rahaa. Ja laskut olen aina tuonut maksupalveluun.

Verkkopalveluja Hokkanen ei ole koskaan kokeillut. Hän ei vielä osannut sanoa kuinka aikoo pankkiasiansa tulevaisuudessa hoitaa.

Toimitusjohtaja Jari Himasen mukaan pankissa tehdään koko ajan opastustyötä, jotta asiakkaat löytävät itselle sopivimmat ja helpoimmat tavat pankkiasioidensa hoitamiseen.

– Ymmärrämme, että kassapalveluiden supistaminen muuttaa niiden asiakkaiden asiointitapoja, jotka ovat tottuneet hoitamaan pankkiasioitaan perinteisesti kassalla. Mielellämme varaamme ajan henkilökohtaisten tarpeiden läpikäyntiin, ja niihin parhaiten sopivien palvelujen löytämiseen, Himanen jatkaa.

Laskujen maksaminen hoituu pankin mukaan helpoiten suoramaksuna, e-laskuna tai mobiilipalvelun kautta. Päivittäiset ostokset voi maksaa kätevimmin pankki- ja luottokorteilla. Käteistä rahaa voi nostaa Otto-automaateista, joka Ristiinassa löytyy juuri OP:n liiketilan edustalta. Käteistä rahaa voi nostaa Osuuspankin korteilla myös K-marketin, R-kioskin ja Neste-palveluaseman kassoilta.

 

Niko Takala