Päivä metsässä
Päiväkotilaiset vierailivat metsässä
Osa Ristiinan päiväkotilaisista pääsi nauttimaan viime viikon torstaina päivästä metsässä. Kymmenvuotisjuhliaan tänä vuonna viettävät ristiinalaiset metsäalan yritykset S&T Metsä Oy ja Metsäpaja Hämäläinen Oy nimittäin tarjosivat retken metsätöiden äärelle. Kohteena oli Kokkosenkyläntien varressa Mäntyharjun puolella ollut UPM:n hakkuutyömaa.
Metsäretken aikana päästiin tutustumaan metsään ympäristönä sekä nähtiin myös koneita työn touhussa, niin moto kuin ajokonekin. Niin, ja tietenkin, mitä olisi metsäretki ilman nuotion äärellä istumista ja mehua ja makkaraa! Metsätöihin tutustuminen sopi hyvin myös päivän teemaan, joka päiväkotilaisilla oli ”Mikä minusta tulee isona?”
S&T Metsän Sauli Torniainen ja Metsäpaja Hämäläisen Ville Hämäläinen kertoivat, että molemmat yritykset ovat vuosien varrella kasvaneet.
– Eihän tässä tietenkään isossa mittakaavassa suuryrityksiä olla, mutta varmasti oma merkitys tässä paikallisesti työllistäjänäkin on, miehet tuumailevat.
Näin onkin, yhteensä yritykset työllistävät tällä hetkellä 12 henkilöä.
– Ja tietysti sitten tuleehan tästä myös välillisiä vaikutuksia, Torniainen ja Hämäläinen muistuttavat.
He molemmat sanovat, että tälle vuodelle metsässä on työtä riittänyt. Metsäteollisuudella on hyvä imu päällä.
– En kyllä itse ainakaan muista vastaavaa vuotta, että olisi käytännössä koko vuosi menty koko ajan niin sanotusti kaasu pohjassa, Hämäläinen toteaa.
Heidän firmojen lisäksi päiväkotilaisten metsäpäivää olivat osaltaan mahdollistamassa ja toteuttamassa myös Nina’s erikoistaksipalvelut Oy, E. Tukiainen Oy sekä Pöyry Forest Ay.
Niko Takala