Nykyaikaistettu Nummisuutarit Sampolassa


Vitsiälän kylätalo Sampola muuttuu teatteriksi ensi viikon sunnuntaina, kun Teatteri Fennican esityksessä nähdään Aleksis Kiven legendaarinen Nummisuutarit. Näyttelijöinä toimivat Mika Juusela (vas.) ja Antti Kemppainen Kuva: Jari Kankkunen

Kouluja ja kylätaloja kiertävä Kiveä kansalle -esityskiertue saapuu ensi viikolla Ristiinaan

 

Näyttelijäkaksikko Antti Kemppainen ja Mika Juusela ovat kiertäneet viime syksystä alkaen oppilaitoksia ja kylätaloja Aleksis Kiven Nummisuutarit -näytelmällä. Työryhmä on valmistanut esityksestä kahden näyttelijän version, jonka tarpeisto ja lavasteet siirtyvät kätevästi kylästä kylään entisaikojen esityskiertueen malliin.

– Kiertue painottuu pienille paikkakunnille ja osallistaa kylä- ja seurantaloja, joissa entisaikaan oli monenlaista tapahtumaa, kertyovat Kemppainen ja Juusela.

Esityksiä järjestetään yhteensä noin 30 eri puolilla Etelä- ja Pohjois-Savoa.  Kiertuetta tukevat Etelä-Savon Taidetoimikunta ja Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Savon maakuntarahasto.

Vastaava esityskiertue järjestettiin ensimmäistä kertaa Kanta-Hämeessä syksyllä 2017. Se oli osa Suomi 100 – tapahtumaa. Kiertue sai erinomaisen vastaanoton ja sitä kiiteltiin erityisesti kouluissa.

Aleksis Kiven vuonna 1865 kirjoittama Nummisuutarit on Suomen suosituin komedia. Eikä syyttä.

– Esityksessä esiintyvät hahmot ovat edelleen tunnistettavia ja piirtävät terävän kuvan suomalaisesta luonteesta, näyttelijät kuvailevat.

Kahden näyttelijän versio pyyhkäisee pölyt klassikon päältä ja tuo sen luontevasti tähän päivään. Lavalla ei nähdä juonen pääpiirteitä lukuunottamatta vanhasta esitystraditioista mitään.

– Se mitä nähdään on huikeaa kahden miehen fyysistä teatteria ja nerokasta esitystaidetta Kiven henkeä kunnioittaen, Kemppainen ja Juusela lupaavat.

Näytelmä on kiertänyt teattereissa niin sisä- kuin ulkonäyttämöillä vuodesta 2014.

– Nummisuutarit ja erityisesti Aleksis Kivi kuuluu tärkeänä osana suomalaiseen sivistykseen. Haluamme osaltamme olla kertomassa, omalla tyylillämme, Kiven rikkaasta kirjallisesta perinnöstä. Vaikka pohjana on jo 150-vuotias komedia, se kolahtaa myös nuoreen yleisöön ja voi innostaa heidät tutustumaan Kiven muuhun tuotantoon.

– Meistä on tärkeää, että nuorille tarjotaan teatteriesityksiä, jotka ovat puhtaasti yleissivistäviä ja taiteellisesti kunnianhimoisia, eivätkä vain pedagogisista lähtökohdista ammentavia.

 

Nummisuutarit sunnuntaina 27.1. kylätalo Sampolassa (Vitsiäläntie 10). Esitys kello 15.00, liput ja väliaikakahvit 15 €. Esiintyjät: Mika Juusela ja Antti Kemppainen, ohjaus: Mika Vuorentie, esityksen tuotanto: Hurja Tuotanto, Teatteri Fennica ja Anya-productions.