Waris ja Risla ry saivat apurahat
Warikselle ja Risla ry:lle apurahat
Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston apurahat ja palkinto jaettiin maakuntarahaston 57. vuosijuhlassa Mikkelissä tämän viikon tiistaina 14.5.
Ristiinaankin saatiin apurahoja. Kokovuotisen työskentelyapurahan (24 000 euroa) sai ristiinalainen kirjailija Helena Waris, ja myös Ristiinan Mielenterveysyhdistys Risla ry sai apurahan. Rislalle myönnettiin 6000 euron avustus lyhytelokuva-hankkeen toteuttamiseen Taidetta hoitolaitoksiin -apurahana.
– Hyvältä tuntuu tietysti, nyt on vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi työrauha pitkäjänteiseen työskentelyyn! Helena Waris iloitsee.
Kirjailijalla onkin parhaillaan varsin tuottelias kausi meneillään. Warikselta julkaistaan kesäkuussa Nuorgamin vettä (Like), joka on aivan uudenlainen aluevaltaus erityisesti fantasiateoksistaan tunnetulta kirjoittajalta. Nuorgamin vettä on nimittäin veijariromaanimainen ”roadromaani”, absurdi komedia eronneesta miehestä, ämpärillisestä pohjoista vettä ja heidän matkastaan Pohjoisesta Helsinkiin. Linnunsitoja -trilogian päättävä Jäänvartija ilmestyy puolestaan elokuussa, loppuvuonna ehtii vielä tulla julki yksi äänikirjakin.
– Ja sitten helmikuussa 2020 on lastenkirjasarjan aloitus, jonka toinen osa julkaistaan syyskuussa 2020, ja jonka osien lopullinen lukumäärä on vielä auki, Waris ynnää suorastaan hengästyttävää tulevaa puoltatoista vuottaan.
Hän ei vielä kerro äänikirjan ja lastensarjan nimiä, nimet tulevat julkisiksi sitten, kun teokset esitellään virallisesti kustantajien katalogeissa.
– Apurahakauden aikana on äänikirjasarjan ja lastenkirjasarjan lisäksi tarkoitus kirjoittaa myös ikuisuusprojektiksi venähtänyttä kivikausiromaania, Uikua, joka on joutunut väistämään jo monen vuoden ajan ohikiilanneita projekteja. Jospa nyt olisi vihdoin sen aika! Waris haaveilee.
Taiteen kokovuotisen apurahan saivat Wariksen lisäksi kuvataiteen maisteri Hanna Vahvaselkä ja taidegraafikko Ritva-Liisa Virtanen. Taidetta hoitolaitoksiin -apurahaa annettiin kaikkiaan viiteen kohteeseen.
Niko Takala