Oino siirtyy RiPa:sta Sinisiin

Oino MP:n riveihin
Miikka Oinosen hurja maalivire (19 maalia 10 pelissä) Ristiinan Pallon riveissä ei jäänyt huomaamatta myöskään Kakkosen A-lohkoa johtavalta ja tiukasti nousua Ykköseen jahtaavalta Mikkelin Palloilijoilta. MP halusikin ”Oinon” riveihinsä loppukauden ajaksi, ja kun asiasta sovittiin seurojen kesken, niin pelaaja itse vastasi kasvattajaseuransa kutsuun myöntävästi.
– Eihän tuosta pyynnöstä oikein voinut kieltäytyäkään, kun kerran vanhaa miestä vielä pyydettiin apuun! naurahtaa viime vuonna MP:n paras maalintekijä 15 osumallaan ollut Oinonen.
– Erityisesti haluan kiittää RiPaa siitä että tämä siirto onnistui. Onhan tämä kuitenkin pelaajana hienoa että pääsee vielä tällaiseen tilanteeseen mukaan.
Oinonen muistuttaa, että RiPan peleistä jäi hyvä tunne.
– Me pelattiin muutamia tosi hyviä pelejä, varsinkin kotona. Ihan oikeaa jalkapalloa eikä mitään roiskimista, tuumaa huimat 14 maalia edellisissä neljässä kotipelissä iskenyt hyökkääjä.
MP:ssä miehestä odotetaan erityisesti henkistä vahvistusta.
– Miikka on pelaaja, jonka jokainen valmentaja varmasti haluaisi ryhmäänsä. Odotan hänen tuovan ryhmäämme ennen kaikkea entistä enemmän voittajamentaliteettia, sanoo MP:n valmentaja Janne Wilkman.
Niko Takala