Ekaa koulumatkaa turvaamassa


Saimaantien ja Fieandtintien risteyksestä – joka koetaan varmaan useassakin kodissa vaaralliseksi – kulkee päivittäin suuri määrä koululaisia. Paikalla oli ensimmäisenä koulupäivänä torstaina vanhempainyhdistyksen ”päivystys”.

Ristiinassakin turvattiin ekan päivän koulutietä

Etelä-Savon kunnissa tempaistiin turvallisten kouluteiden ja tien ylittämisten puolesta jalkautumalla suojateille. Liikenneturva ja Etelä-Savon pelastuslaitos muistuttavat, että vastuu lasten turvallisesta koulumatkasta on aikuisilla.

– Tilanteeseen sopivalla vauhdilla ajaessa ehtii havainnoida sekä erilaiset tilanteet että muut liikkujat tarpeeksi ajoissa, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen Mikkelistä.

– Turvallinen koulutie syntyy meidän kaikkien yhteistyön tuloksena! hän painottaa.

Ristiinassa koululaisten ensimmäisen koulupäivän koulumatkaa olivat turvaamassa kaikkiaan seitsemän vapaehtoista aikuista Ristiinan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys Ryhdistä sekä Ristiinan Rinkasta.

– Tuli vastaan tämä maakunnallinen hanke, ja ajattelimme, että hyvähän tätä asiaa olisi pitää esillä myös meillä Ristiinassa, sanoo Ryhdin puheenjohtaja Sanna Pyy.

Vapaaehtoiset olivat muun muassa Saimaantien ja Fieandtin tien, Mäkitien ja Fieandtintien sekä Mäkitien ja Opinahjon risteyksissä, jotka oli yhdessä pohdittu potentiaalisiksi vaaran paikoiksi, tai ainakin vilkkaiksi risteyksiksi koulun alkamisen ja päättymiseen aikaan.

 

Niko Takala

Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.