SM-kisojen järjestelyt aikataulussa


RiU:n yleisurheilun ”grand old man” Leo Pekkanen toimii kilpailunjohtajana reilun viikon päästä kisattavissa aikuisurheilun maantiejuoksun SM-kisoissa. Pekkanen seurasi RiU:n seurakisojen juoksuja. Samalle maaliviivalle päättyy myös SM-matka.

Aikuisurheilun maantiejuoksun kympille tulossa parisen sataa osallistujaa

Aikuisurheiluliiton alaiset SM-kilpailut Ristiinassa saavat jatkoa viiden vuoden takaisille viestijuoksukisoille. Ensi viikon lauantaina (31.8.) pitäjässä nimittäin kisaillaan aikuisurheilijoiden sarjoissa maantiejuoksun suomenmestaruusmitaleista.

SM-kullasta kamppaillaan aikuisurheilussa ikäluokittain, 30-vuotiaista ylöspäin, aina viiden vuoden välein. Juostavana matkana on kymmenen kilometriä. Kilpailukeskuksena toimii Ristiinan urheilukenttä ja koulukeskus.

– Reitin lähtö on tuossa Pietarintiellä, samassa kohdassa mistä on aiemmin startattu Ristiina-hölkkään. Nyt vain lähdetään toiseen suuntaan, tietä alaspäin. Kitereentien kautta edetään Brahentien yli Pellokselle menevälle kevyen liikenteen väylälle, jossa on kääntöpaikka siellä Piispasen ladon kohdilla, kertoo kilpailun johtajana toimiva Leo Pekkanen.

– Ilmoittautumisaika päättyi tiistaina. Muutama tunti ennen ajan päättymistä ilmoittautumisia oli 170, joten eiköhän niitä se parisen sataa tule kaikkiaan, eli oikein mukava määrä, Pekkanen iloitsee.

Talkoolaisia tapahtuman järjestämiseen tarvitaan niin ikään reilusti, useita kymmeniä. Pekkanen kiittelee mukana jo suunnitteluvaiheessa olleita sekä mukaan pyydettyjä henkilöitä aktiivisuudesta.

Yleisöä tietenkin toivotaan kannustamaan juoksijoita niin kilpailukeskukselle kuin reitin varrellekin. Urheilukentän alueella palvelee kahvio, ja yleisöllä on paikan päälle vapaa pääsy.

Aikuisurheilun maantiejuoksun (10 km) SM-kisat Ristiinassa la 31.8. Juoksun lähtö (kaikkien sarjojen) klo 12. Kilpailukeskuksena Ristiinan urheilukentän alue.

 

Niko Takala

Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.