Lakkautus lukuvuoden lopussa


Ristiinan lukion arkkuun lyötiin naulat kaupunginvaltuustossa äänin 31-19

 

”Pettymys on valtava. Mutta kaikkemme ainakin tehtiin”, tuumailivat ristiinalaisvaltuutetut Petri Tikkanen, Ulla Leskinen, Kirsi Olkkonen ja Mikko Siitonen, kun Ristiinan lukiota koskeva äänestys oli takana.

 

Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen toiminta lakkaa meneillään olevan lukuvuoden jälkeen. Asiasta päätti lopullisesti Mikkelin kaupunginvaltuusto tämän viikon maanantain kokouksessaan. Asia meni äänestykseen, jossa kaupunginhallituksen lakkautusesitys meni läpi äänin 31-19 (yksi tyhjä).

Ristiinan lukiota puolustaneen vastaesityksen teki ristiinalainen kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Kirsi Olkkonen (kesk.). Puheenvuoroissaan Olkkonen muistutti muun muassa siitä, että Mikkeli on laaja kaupunki, jonka kehittämisessä pitäisi pitää sen eri alueet mukana.

– Ristiinan lukion haluan nähdä vahvuutena, jota pitäisi edelleen kehittää.

Olkkonen myös oli huolissaan siitä, että kaupunki nyt päätöksenteossaan jättää huomioitta nuorten, yrittäjien ja yritysten sekä vaikkapa vapaa-ajan asukkaiden suuren huolen siitä, kuinka lukion lakkautus heikentäisi Ristiinaa ja sitä kautta Mikkeliä.

– Miten nämä vahvat ja runsaat kannanotot ja näkemykset näkyisivät päätöksissä?

Lukiokoulutuksen jatkaminen Ristiinassa keräsi kannatuspuheenvuoroja myös muilta ristiinalaisilta valtuutetuilta.

– Kuntalaisia on kuultava. Paljon puhutaan osallistavasta budjetoinnista, nyt lukioasia on otettu sydämen asiaksi ja meillä on esimerkiksi yli 2000 allekirjoittajan adressi aiheesta. Ja kun olisi vielä hyvä sauma kehittää, eikä jarruttaa, tekemällä esimerkiksi se matkailulukioselvitys. Ristiinalaiset lapsiperheet toivovat ja tarvitsevat palveluja, linjasi Petri Tikkanen (sd.).

Saman puolueen Jaana Vartiainen otti esille Ristiinaan tulossa olevat panokset matkailuun ja mahdollisuudet siellä.

– Esimerkiksi Astuvansalmi pääsi juuri viralliseksi kohteeksi Euroopan kulttuurireitille.

Vartiainen myös lyttäsi lakkauttamispäätöksen täysin Mikkelin kaupungin arvojen vastaisena.

– Ja kannattaa muistaa myös lakkauttamisesta mahdollisesti seuraavat muut ongelmat. Jos yksikin nuori syrjäytyy tämän päätöksen myötä, niin säästö oli sitten sinä, sillä yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin 200 000 euroa vuodessa, Vartiainen viittasi THL:n tutkimustuloksiin.

Vihreiden Mikko Siitonen kertasi valtuutetuille lukion lakkauttamisen vaikutuksia Ristiinan yhtenäiskoululle eli peruskoulun puolelle.

– Yhtenäiskoululla ja lukiolla on paljon yhteisiä opettajia. Myös lukion luokkatiloja on runsaasti peruskoulun käytössä. Lukion lakkauttaminen katkaisisi Ristiinassa hyvin toimineen koulupolun, Siitonen varoitteli.

Demareiden Ulla Leskinen taas totesi, että lapsia ja nuoria ei saa laittaa maksumiehiksi menneistä virheistä ja ylisuurista investoinneista.

– Työpaikkojen lisäksi sujuva arki on tärkeä päätöksenteossa kun lapsiperheet pohtivat mihin muuttavat. Mitä tästä päätöksestä seuraa ja mitkä ovat sen kustannukset? Mitä maksaa esimerkiksi muutostyöt, ja mitä lukion tiloihin tulee, Leskinen kyseli.

Asiasta äänestettäessä Ristiinan lukion säilyttämisen kannalla olivat ristiinalaisvaltuutetut Petri Tikkanen, Jaana Vartiainen ja Ulla Leskinen demareista, Kirsi Olkkonen ja Jaakko Väänänen keskustasta, Mikko Siitonen vihreistä, Paavo Puhakka kokoomuksesta sekä muista valtuutetuista Satu Taavitsainen (sd.), Marja Kauppi (kesk.), Raimo Heinänen (ps.), Jussi Marttinen (ps.), Raine Lehkonen (sd.), Soile Kuitunen (sd.), Outi Kauria (kesk.), Jarmo Lautamäki (vihr.), Marita Hokkanen (sd.), Hannu Tullinen (sd.), Jenni Tissari (sd.) sekä Pertti Ruotsalainen (kd.)

Lukion lakkauttamisen kannalla olivat Harri Kivinen (kesk.), Nina Jussi-Pekka (vihr.), Jyrki Koivikko (kok.), Risto Rouhiainen (kesk.), Hannu Toivonen (kok.), Jatta Juhola (sd.), Juha Vuori (kok.), Keijo Siitari (kesk.), Eero Aho (kok.), Minna Pöntinen (vihr.), Markku Kakriainen (kesk.), Jukka Saikkonen (vihr.), Paavo Barck (sd.), Mali Soininen (kok.), Petri Pekonen (kesk.), Taina Harmoinen (kesk.), Seija Kuikka (kesk.) Liisa Pulliainen (kd.) ja Elina Hölttä (kok.).

Demareiden Jarno Strengell äänesti tyhjää.

Kaikkiaan 13 valtuutettua, mukaan lukien kaikki ristiinalaiset, jätti lukion lakkauttamisesta eriävän mielipiteen.

 

Niko Takala