Partiolaisten Ruunaniemen Nietos-leiri peruttiin – Suomen partiolaiset välttävät kokoontumisia hidastaakseen koronan leviämistä


Mikkelin seudun partiolaiset peruu Nietos-talvileirinsä, joka piti järjestää Ristiinan Ruunaniemessä tulevana viikonloppuna. Leirille oli osallistumassa noin sata partiolaista yhdeksästä eri lippukunnasta.

Suomen Partiolaiset ohjeisti torstaina jäsenistöään välttämään kokoontumisia.

 

Suomen Partiolaiset ohjeisti torstaina lippukuntia, eli paikallisesti partiotoimintaa järjestäviä ryhmiä, että partion viikkokokoontumiset perutaan ainakin 15. huhtikuuta asti. Myös retket sekä muut tapahtumat perutaan tai siirretään mahdollisuuksien mukaan.

– Aika epätodellinen olo. Toivottavasti pystyisimme järjestämään leirin jotenkin joskus myöhemmin, koska sen eteen oli tehty jo paljon töitä, Lotta Tuominen toteaa.

Ristiinalaisessa Yöveden Waeltajissa toimiva Tuominen on yksi Nietoksen johtajista.

Partiolaiset pyrkivät toimillaan ehkäisemään koronaviruksen leviämistä. Partion maailmanjärjestö antoi jo aiemmin vahvan suosituksen asettaa terveys ja turvallisuus etusijalle kaikessa partiotoiminnassa. Partion arvoihin kuuluu jäsenten turvallisuudesta huolehtiminen ja aktiivinen rooli yhteiskunnassa.

Yöveden Waeltajat ovat myös keskeyttäneet viikkotoimintansa.

Elina Alanne

 

Edit: Lisätty 20.3 tieto paikallisesta viikkotoiminnasta.