Ravintolaruokaa vain mukaan – ristiinalaisravintoloissa mietitään nyt toiminnan kannattavuutta


Ristiinalaisyritykset sopeuttavat toimintaansa uuteen tilanteeseen.

Tiistai-iltana tullut maan hallituksen linjaus siitä, että kaikkien ravintoloiden, baarien, kahviloiden, pubien ja muiden vastaavien ovet pitää sulkea asiakkailta, vaikuttaa luonnollisesti myös ristiinalaisravintoloiden arkeen.

– Me palvelemme ovien sulkemisen jälkeen sitten annosruokien take away -ravintolana. Ruokaa voi tilata etukäteen ja hakea mukaan. Lisäksi kauttamme toimii ateriapalvelu eli ruokien kuljetus kotiin sekä myös kauppa-asiointi asiakkaan puolesta, kertoo yrittäjä Virpi Trygg Kahvila-ravintola Saimaasta.

– Parhaillaan selvitämme sitä, kuinka saisimme lounasruuan mukaan oston toimimaan. Tälle varmaan olisi kuitenkin kysyntää, Trygg kertoi keskiviikkoaamuna.

Trygg sanoo, että tarkemmat infot palveluista ja esimerkiksi aukioloajoista tullaan julkaisemaan heti kun niistä saadaan tehtyä päätöksiä. Hän on myös huolissaan koronatilanteen kokonaisvaikutuksista yrityksiin.

– Itselläkin on paljon yrittäjätuttuja, niin kyllähän tilanne huolettaa. Tämä tulee olemaan kaikille yrittäjille kova paikka, Trygg aprikoi.

Ravintola Martta sulki ovensa jo ennen hallituksen linjausta. Kotiinkuljetus jatkuu.

 

Ravintola Martta sulki ovensa asiakkailta jo tiistaina. Tuolloin yrittäjä Maria Muinonen totesi, että asiakasmäärät putosivat dramaattisesti viime viikolla tulleiden, entistä tiukempien rajoitusten myötä. Nyt tulleet määräykset eivät siis sinällään muuta toimintaa heillä.

– Ateriapalvelumme toimii normaalisti joka päivä, eli kuljetamme lounasruokaa koteihin. Lounas tulee tilata viimeistään klo 9.30 mennessä, jotta se ehtii mukaan tilauksiin, joita lähdetään kuljettamaan puoli yhdeltätoista, Muinonen neuvoo.

– Parhaillaan pohdimme muun ruuan take away -myyntiä, että kuinka saamme sen toteutettua. Mahdollisimman pian teemme ratkaisuja tältä osin.

 

Wanha Vossikan yrittäjä Saara Hiltunen ei vielä osaa sanoa varmaksi, kuinka Vossikan palvelut jatkuvat.

– Nyt pitää katsoa, mikä se eduskunnan lopullinen päätös on, ja myös se, miten esimerkiksi vakuutusyhtiöt siihen suhtautuvat. Katsotaan päivä kerrallaan eteenpäin ja sen mukaan on sitten tehtävä päätökset, Hiltunen pohti keskiviikkona.

Tiistaina Hiltunen ynnäsi, että myynti putosi yhteen kolmasosaan normaalista sen jälkeen kun aiempaa tiukemmat rajoitukset tulivat voimaan viime viikolla.

Sataman Valojen yrittäjä Ville Seitomaa kommentoi Ristiinalaiselle tiistaina päivällä, että he ”menevät päivä kerrallaan”.

– Tilanteen mukaan sitten katsotaan, pystytäänkö esimerkiksi noutoruokaa myymään tai miten käy kotiinkuljetusten, jotka ovat meillä olleet käytössä viikonloppuisin.

Suomenniemellä lounaskahvila Niemen tähti oli jo mukauttanut toimintaansa niin, että se myy leivonnaisia mukaan ilman, että asiakkaat tulevat sisälle.

Tilanteet muuttuvat ja varmistuvat päivittäin, joten ravintoloiden ja muidenkin yritysten ajankohtaisinta tietoa kannattaa etsiä heidän netti- ja Facebooksivuiltaan.

Niko Takala