Essote muistuttaa: koronatilanne on nyt rauhallinen, älkää peruko lääkäriaikoja!


Laajasta testauksesta huolimatta Essoten alueella ei ole löytynyt uusia koronavirustartuntoja lauantain 18. huhtikuuta jälkeen.

Ristiinan terveysasema ei ota lainkaan vastaan hengitystieinfektio-oireista kärsiviä. Essotesta muistutetaan, että sairauksia pitää hoitaa myös korona-aikaan.

 

Mikkelin keskussairaalan osastohoidossa on koronan takia enää yksi henkilö, eikä ketään ole tehohoidossa.

Valtaosa aiemmin sairastuneista on jo parantunut.

– Rauhallinen tilanne johtuu tartuntaketjujen katkaisusta. Kaikkiaan testattuja on yli tuhat. Päivittäin olemme testanneet nyt noin 40–70 henkilöä, kertoo tiedotteessa Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Epidemia ei ole Seppälän mukaan kuitenkaan vielä alueellisesti alkanut.

– Toivomme toki, ettei se ala ainakaan laajana. Olemme varautuneet toki hyvin siihen, että se voi lähteä milloin tahansa taas liikkeelle. Varatuille ajoille kannattaa nyt todella tulla: kun korona lopahtaa, meillä tulee olemaan jonoja. Aivan liian moni peruu aikoja, Seppälä sanoo.