Suomenniemen parhaat puolet nostetaan esiin – aluejohtokunnan palkkaama sometykki aloitti työnsä


Tässä pääsee tutustumaan vielä entistä syvemmin Suomenniemeen ja ihmisiin täällä. Näin miettii Neonilla Rusakko, joka on aloittanut työnsä Suomenniemen aluejohtokunnan palkkaamana sometykkinä.

Neonilla Rusakko kertoo, että epäröi alkuun sometykiksi hakemista, koska työ oli niin erilainen kuin hänelle itselleen olisi tullut mieleen.

 

Syksyllä abiturienttivuotensa Savitaipaleen lukiossa aloittava Rusakko toteaa myös, että työ on hyvä tapa harjoitella kirjoittamista myös kesän ajan.

Sometykki päivittää elokuun loppuun saakka aluejohtokunnan uusia sivuja Facebookissa ja Instagramissa.

– Tärkein sisältö tämän kesän aikana on tuoda esiin Suomenniemen yrityksiä. Teen yritysvierailuja ja postaan niistä.

 

Korona sekoitti hieman Suomenniemen markkinointityötäkin, koska esimerkiksi perinteistä Suomenniemi-viikkoa ei järjestetä. Aluejohtokunnan alkuperäinen ajatus oli, että sometykiksi palkattava nuori kertoo esimerkiksi tapahtumista.

– Postaan myös asioista, mitä täällä voi tehdä kesällä. Korona-aikaan moni ei ehkä halua tai pysty mennä muualle, mutta täällä on paljon, mitä tehdä.

Rusakko kertoo, että juttua on tulossa esimerkiksi Salmenrannasta vuokrattavista kyläveneistä ja sup-laudoista. Hän on myös menossa testaamaan kirjastolta lainattavia polkupyöriä.

Tänä vuonna 18 vuotta täyttävä Rusakko on aina asunut Suomenniemen Kuusenhaossa, joka sijaitsee kymmenisen kilometrin päässä kylältä.

Some-tykillä ei ole vielä ajokorttia, mutta polkupyörällä tai vanhempien kyydissä pääsee. Rusakko toteaa, että hän ei varsinaisesti harrasta mitään, mutta käy heittämässä frisbeegolfia aika usein. Aiemmin hän harrasti lentopalloa ja pelaa sitä edelleen silloin tällöin.

– Suomenniemen urheilukentällä on beach volley -kenttä, Rusakko vinkkaa muillekin.

Sometykin työ ja mahdollisuus tutustua omaan kotikylään on mukava siitäkin syystä, että pian Rusakkoa kutsuvat opiskelut. Se tarkoittaa muuttoa pois Suomenniemeltä.

– Suunta ja ala ovat vielä ihan avoinna.

Elina Alanne 

 

Suomenniemen aluejohtokunta Facebookissa

Suomenniemen aluejohtokunta Instagramissa