Kisakaari lämpenee ainakin talveksi – nyt luodaan pohjaa säätiölle, joka ottaisi urheilutalon haltuunsa


Urheilutalo Kisakaaressa liikutaan taas ainakin toukokuun 2021 loppuun asti.

 

Ristiinan Pallo ottaa kevääseen 2021 asti vastuun Kisakaaren vuorojen pyörittämisestä. Sillä on salille myös eniten käyttöä. Arkistokuva.

 

Kisakaaren tulevaisuutta ratkova työryhmä ja Mikkelin kaupunki löysivät yhdessä tavan, jolla talon toimintaa pyöritetään siihen saakka, kunnes pysyvämpiä ratkaisuja saadaan aikaiseksi.

Kaupunki on päättänyt luopua Kisakaaresta. Alkuvuodesta tilannetta ratkomaan asetetun työryhmän työ on viivästynyt koronan vuoksi.

Kaupunki jatkaa nyt kiinteistön omistajana mutta vastuun urheilutalon toiminnan pyörittämisestä ottaa kevääseen 2021 asti Ristiinan Pallo.

– Todella hyvä, että kaupunki tulee vastaan ja Kisakaari saadaan käyttöön. RiPa lähtee pyörittämään hommaa, koska meillä on myös suurin tarve saada Kisakaaresta vuoroja. Lisäksi meillä on kaupungin sopimuskumppanilta tarvittavat asiat, kuten y-tunnus, kertoo Kisakaari-työryhmän jäsen ja RiPan sihteeri Niko Takala.

Käytännössä RiPa siis jakaa palloilusalin vakio- ja satunnaiset vuorot käyttäjille. Lisäksi kuntosali tulee taas käyttöön.

– Sopimusta kaupungin kanssa sorvataan vielä. Siinä pitää määrittää, että kuka vastaa mistäkin. Jatkossa RiPa siis jakaa ja laskuttaa vuorot ja tilittää niistä kaupungille tietyn osan. Maksuilla ei ole tarkoitus kenellekään tuloja kerätä, vaan ne menevät Kisakaaren kulujen kattamiseen, Takala kertoo.

Koska sopimuksen hionta on vielä kesken, ei Takala osaa sanoa tarkkoja hintoja, mitä salivuokra tai kuntosalin käyttö maksaa talven aikana.

– Palloilusalin hinta on oletettavasti vähän korkeampi kuin on ollut tähän asti, mutta alhaisena ne on pidettävä, jotta kellään on mahdollisuutta ottaa vuoroja. Kuntosali tulee varmaan olemaan samaa luokkaa kuin oli aiemmin.

Mahdolliset käyttäjät voivat jo ilmoittaa kiinnostuksestaan Takalalle. Tavoitteena on, että asiat ratkeavat niin, että Kisakaaressa liikutaan lokakuussa.

 

Jatkossa Kisakaari-työryhmän tavoitteena on perustaa säätiö, joka ottaisi Kisakaaren omistukseensa. Tällä hetkellä säätiötä valmistellaan ja siihen haetaan mukaan yhteistyökumppaneita.

– Tällä ylimenokaudella luodaan pohjaa sille, että onko Kisakaarelle käyttöä ja onko säätiön perustaminen realistista. Jos talolla ei ole käyttäjiä, niin ei sen jatkokaan ole järkevää, Takala pohtii.

Työryhmään kuuluvat Ristiinan aluejohtokunnan puheenjohtaja Ari Hämäläinen (kesk.), Eläkeliiton Ristiinan yhdistyksen puheenjohtaja Helena Kauppinen, ex-ministeri Mauri Miettinen, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, Ristiinan Urheilijoiden yleisurheilujaoston puheenjohtaja Kirsi Olkkonen (kesk.), Steamrator Oy:n Jukka Siiriäinen, Kisakaaressa tansseja järjestävä Jaana Strandman sekä Ristiinan Pallon edustajat Mikko Suihkonen ja Takala.

Mikkelin kaupungin puolelta asioita valmistelevat tekninen johtaja Jouni Riihelä ja palvelupäällikkö Linda Asikainen.

 

Kisakaareen mahtuisi käyttäjiä erityisesti päiväaikaan. Takala kannustaa liikkumaan erityisesti eläkeläisiä.

– Siellähän pelaa vaikka tenniksen nelinpeliä. Kenttämaksu on jokin summa, mutta eihän sitä muuallekaan ilmaiseksi pääse.

Työryhmä toivookin, että kaikki käyttäjät maksaisivat jatkossa Kisakaaren käyttömaksut. Aiemmin kuntosalille on kulkenut yhdellä avaimella usein useampikin kuntoilija.

– Sinnehän tulee nyt joka tapauksessa uudet avaimet, koska lukot on vaihdettu. Muistakaa vanhat käyttäjät palauttaa avaimet kirjastoon, niin saatte panttimaksun, Takala vinkkaa.

Elina Alanne

 

Kisakaaren käytöstä kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Niko Takalaan, p. 040 5928747 tai niko.takala@gmail.com.