Kaupunginjohtaja ja talousjohtaja koronakaranteeniin – Kaupunki linjasi loppuvuoden tapahtumistaan
Kaupunginjohtaja ja vs. talousjohtaja altistuivat koronalle. Uusia tapauksia löytyi Pieksämäeltä.

Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen ja vs. talousjohtaja Tiia Tamlander ovat altistuneet koronavirukselle. Molemmat altistuivat maanantaina 9. marraskuuta kaupungintalolla järjestetyssä tapaamisessa. Heidät asetettiin karanteeniin tiistaina. Kaupunki tiedotti asiasta keskiviikkona alkuillasta. Halonen ja Tamlander työskentelevät karanteenin ajan etäyhteyksien kautta.
Kaupunki on päättänyt loppuvuoden tapahtumien järjestelyistä. Mikkelin kaupungin itsenäisyyspäivän juhlaa ei tänä vuonna järjestetä konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa koronavirusepidemian vuoksi. Juhlaan voi osallistua etänä Mikkelin kaupungin Youtube-kanavalla 6.12. Videotallenne on nähtävissä myös jälkikäteen.
Kaupungin tervehdyksen lisäksi videolla on mukana Mikkelin kaupunginorkesteri, tanssija Johanna Seppänen ja Mikkelin musiikkiopiston sekakuoro. Juhlapuheen pitää Osuuspankki Suur-Savon toimitusjohtaja Jari Himanen. Itsenäisyyspäivänä julkistetaan myös vuoden 2020 Pro Mikkeli -mitalin saaja.
Kulttuuripalveluiden ja opetuspalveluiden Kulttuuripolun sisällä järjestetty neljäsluokkalaisten itsenäisyyspäivän juhla Mikaelissa on tältä vuodelta peruttu koronarajoitusten vuoksi. Lasten itsenäisyyspäivän juhla on yksi koulutaipaleen odotetuimmista hetkistä ja sen vuoksi ensi vuonna järjestetään kaksi juhlaa: toinen tänä vuonna juhlasta paitsi jääville oppilaille ja toinen ensi vuoden neljäsluokkalaisille.
Joulun aikaan joulurauhan julistus sekä uudenvuoden tervehdys ja ilotulitus toteutetaan perinteisin menoin. Uudenvuoden aaton tilaisuus Mikaelissa perutaan koronan vuoksi.
Essote tiedotti keskiviikkona, että Pieksämäeltä on löytynyt viisi uutta positiivista koronatestin tulosta. Ne liittyvät tiistaina uutisoituun tartuntaan.
Koronalle on voinut altistua Mikkelissä maanantaina 9.11. iltapäivällä kello 13-14 ravintola Burger Kingissä. Ravintolassa on asioinut henkilö, joka on muulla kuin Essoten alueella todettu positiiviseksi.
Oireita saaneiden henkilöiden tulee hakeutua koronatestaukseen jättämällä sähköinen yhteydenottopyyntö Omaolon arvion kautta tai soittamalla Päivystysavun numeroon 116117.
– Testaukseen tulee hakeutua viipymättä, jos ilmenee hengitystietulehdus- tai muuta koronaan viittaavaa oiretta. Kasvomaskisuositus on ennallaan: mikäli liikut julkisissa paikoissa, joissa turvavälien pitäminen ei onnistu, niin kannattaa käyttää maskia niin itsensä kuin muiden suojaamiseksi, kehottaa Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström tiedotteessa.
Essoten koronalääkärit vetoavat Mikkelin keskussairaalassa potilaina olevien läheisiin, jotta nämä harkitsisivat vierailujaan osastoille ja tekisivät ne turvallisesti. Läheisten vierailujen määrä on viime aikoina lisääntynyt merkittävästi.
– Oireisena ei saa tulla sairaalaan vierailuille ja toivomme vähemmän vierailuja. Korona on erityisen tärkeää pitää poissa osastoilta, joissa useimmat potilaat kuuluvat riskiryhmiin. Myös henkilöstön on tärkeää pysyä toimintakykyisenä, jotta he voivat hoitaa sairaita. Saattohoitopotilaiden läheiset voivat toki käydä entiseen tapaan, Gärdström sanoo.