Koronatartuntoja löytyi 34 viikonloppuna – Pieksämäeltä löytyy jatkuvasti uusia tartuntoja
Essoten alueella löytyi viikonlopun aikana ja maanantaiaamuna kaikkiaan 34 koronatartuntaa.

Näistä 24 on löytynyt Pieksämäeltä. Lisäksi tartuntoja löytyi Mikkelistä, Hirvensalmelta ja Juvalta.
Essote on suositellut Pieksämäelle leviämisvaiheen rajoitusten käyttöönottoa.
– Pieksämäeltä löytyy koko ajan paljon tartuntoja. Suosittelemme rajoitusten tiukentamista. Pieksämäen kaupunki tekee toimenpiteiden suhteen itsenäisiä päätöksiä lähiaikoina, kertoo maanantain tiedotteessa Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.
Jo sunnuntain tiedotteessa Essoten lääkärit toivoivat Pieksämäellä sosiaalisia kohtaamisia minimiin. Pieksämäen tilanne on huolestuttava, koska kaikkien tartuntojen lähteitä ei ole saatu selville.
– Pieksämäellä on nyt syytä olla erityisen tarkkana. Muistetaan pestä kädet usein, pidetään turvavälit ja käytetään kasvomaskia kodin ulkopuolella. Testeihin on syytä hakeutua välittömästi, jos tulee pienintäkään koronaan viittaavaa oiretta, muistutti Seppälä tiedotteessa tuolloin.
Mikkelistä ja Hirvensalmelta tartuntoja on löytynyt 6. joulukuuta tiedotettujen tartuntojen jälkeen molemmista kaksi. Tartunnat liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin. Altistuneet on kartoitettu ja asetettu karanteeniin. Sunnuntaina tiedotettiin kaksi tartuntaa Mikkelistä ja yksi Juvalta.
Mikkelin tartunnoista osa on todettu Urheilupuiston koulussa. Essote on asettanut koronapositiivisia henkilöitä eristykseen ja heille altistuneita henkilöitä karanteeniin. Koko Urheilupuiston koulu siirtyi etäopetukseen ainakin täksi viikoksi. Etäopetuksen jatkosta päätetään myöhemmin viikolla tilanteen mukaan.
Urheilupuiston koulu on yläkoulu, jossa on noin 400 oppilasta. Koulu toimii tällä hetkellä väliaikaisissa tiloissa.
Essoten mahdollisten altistumispaikkojen listalla on tällä hetkellä muun muassa kauppoja Mikkelistä. Kaikki altistumispaikat näet täältä.