Yli 85-vuotiaalle voi nyt varata ajan koronarokotukseen – viikonloppuna löytyi kaksi uutta tartuntaa
Yli 85-vuotiaiden, eli vuonna 1935 tai sitä ennen, syntyneiden koronarokotukset ovat käynnistyneet Essoten alueella.

Essoten nettisivuille on avattu ajanvaraus, jonne rokotukseen oikeutetut tai heidän läheisensä voivat tehdä rokotukseen oikeutetulle hänen puolestaan varauksen. Aikoja on heti tälle viikolle.
– Aikoja on vielä valitettavan vähän, koska rokotteita tulee hitaasti ja osa rokotteista alkaa mennä jo aiemmin rokotteen saaneen toiseen pistokseen. Avaamme aikoja lisää heti, kun saamme tietoa rokotteiden saapumisesta. Valtaosan tästä asiakasryhmästä tavoitamme kotihoidon kautta, kertoo tiedotteessa Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.
Koronarokotetta annetaan kaksi pistosta. Tehoste annetaan kolmen viikon päästä ensimmäisestä rokotuksesta. Nettiajanvarauksessa varataan vain ensimmäinen rokotusaika, tehosterokotuksen aika varataan ensimmäinen käynnin yhteydessä paikan päällä.
Essote myös avaa tiistaista alkaen koronatiedusteluja varten uuden puhelinnumeron 040 359 9781. Numerosta voi kysellä lisätietoja, jos muualta ei löydy tietoa. Numerosta vastataan arkisin kello 8–15. Sen kautta voi myös varata rokotusajan, jos rokotettavalla ei ole nettiyhteyksiä tai henkilöä, joka voi tehdä rokotusajanvarauksen.
Valtakunnallisessa korona-asioiden puhelinpalvelussa 0295 535 535 ja chatissa saa myös yleistä tietoa koronaviruksesta sekä neuvontaa Koronavilkku-sovelluksen käytössä. Neuvonta palvelee arkipäivisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15.
Koronatesteihin hakeutuessa pitää edelleen soittaa numeroon 116 117.
Viikonlopun aikana on Essoten alueelta löytynyt kaksi uutta koronatartuntaa.
Toinen positiivinen koronatestien tulos havaittiin jo aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta. Toinen tartunta löytyi taas muualta Suomesta tulleelta henkilöltä. Tämän tapauksen johdosta alle 10 henkilöä on asetettu karanteeniin.
– Kokonaistilanne näyttää hyvältä. Viime viikon tartuntaketjut on saatu hallintaan. Testausmäärät ovat kuitenkin edelleen kovin pieniä. Testaukseen pitää tuoda myös nuoret pientenkin koronaan viittaavien oireiden johdosta, kehottaa Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.
Essoten koronarokotuksen ajanvaraus ja tietoa rokotuksista löytyy täältä.