Kaksi laajaa koronatartuntojen ketjua Mikkelistä – toinen jyllää Essoten yksiköissä, toinen Keskusbaarin asiakkaissa
Tiistaina paljastui kaksi laajaa koronatartuntojen ketjua Essoten alueella.

Illan aikana tehdyissä laajoissa testauksissa löytyi Mikkelistä kaikkiaan 16 positiivista testitulosta. Monet tapauksista ovat vielä oireettomia.
– Toisessa ketjussa on valitettavasti sairastunut työntekijöitä ja asiakkaita Essoten kolmesta eri yksiköstä. Altistuneet on asetettu karanteeniin ja sairastuneet eristetty osastohoitoon. Tästä ketjusta tulee todennäköisesti vielä lisää sairastumisia karanteenissa olijoiden joukosta, arvioi Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä keskiviikon tiedotteessa.
Tartuntoja löytyi seuraavista Essoten yksiköistä: Mikkelin lähikuntoutusosasto, Mikkelin keskussairaalan päivystysosasto ja Mikkelin jaksohoito-osasto.
Toinen suurehko tartuntaketju liittyy mikkeliläiseen Keskusbaariin, joka tunnetaan myös lyhenteestä KB.
– Baarissa asioinneilta on löydetty kaikkiaan kuusi tartuntaa. Valitettavasti valtaosaa siellä käyneistä ei kuitenkaan ole tavoitettu, kertoo tiedotteessa pandemiapäällikkö Hans Gärdström.
Essoten koronalääkärit kehottavat kaikkia, jotka ovat käyneet Keskusbaarissa perjantaina 12.2., lauantaina 13.2., sunnuntaina 14.2. tai maanantaina 15.2., hakeutumaan koronatestaukseen Päivystysavun numeron 116117 kautta.
– Lisäksi heidän kaikkien tulisi välttää kaikkia sosiaalisia kontakteja seuraavan 10 vuorokauden ajan ja neuvotella työnantajien kanssa etätyömahdollisuudesta, Gärdström sanoo.
Keskusbaarissa on voinut altistua myös lauantaina 6. helmikuuta.
Essote tiedotti tiistaina iltapäivällä viidestä tartunnasta. Jo tuolloin tiedotettiin myös, että tartuntoihin liittyy laajoja altistumisia.
Katso koronalle altistumisen paikat täältä.