”Testeihin on edelleen syytä hakeutua pienillä oireilla” – koronatestauksessa tapahtunut notkahdus Essoten alueella


Viikonlopun aikana löytyi kolme positiivista koronatestien tulosta Essoten alueelta.

 

Keskussairaalan koronatestaukseen voi varata itse ajan verkossa.

 

Kaksi tapausta huomattiin jo aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta. Molempien tartuntojen alkuperä on muualla Suomessa.

Yksi uusi tartunta löytyi Pertumaalta. Sen johdosta yksi koululuokka on asetettu karanteeniin. Tartunnan alkuperää ei ole pystytty selvittämään laajoista altistuneiden testauksista huolimatta.

– Testeihin on edelleen syytä hakeutua pientenkin oireiden perusteella. Nyt testaukseen tulemisessa on tapahtunut notkahdus, kertoo tiedotteessa Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

 

Näiden tapausten ja Itä-Savon tartuntoihin liittyen karanteeniin asetettujen määrä on Essoten alueella noussut lähelle sataa.

– Jos oireisena ei käydä testeissä, on vaarassa epidemian nopea kiihtyminen ja tilanteen huonontuminen, Seppälä muistuttaa.

 

Rokotukset ovat edenneet joutuisasti. Maanantaina Essote aukaisi rokotusaikoja vuonna 1966 ja sitä aiemmin syntyneille. Uutena ikäryhmänä 55–59-vuotiaat pääsevät nyt ensimmäiselle pistokselle.

– Puumala nousi rokotuslistan kärkeen koko maassa. Puumalassa on paljon ikääntyneitä ja riskiryhmiin kuuluvia, jotka ovat käyneet ahkerasti rokotuksissa. Kuntien väliset erot tasaantuvat, kun pääsemme rokottamaan nuorempia ikäluokkia, kertoo tiedotteessa pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

 

Maanantaiaamuna ensimmäisen rokoteannoksen oli saanut yli 35 500 henkilöä.

– Rokotteita on tullut nyt noin 3 000 – 4 500 pistoksen verran viikoittain. Niistä osa menee kakkosrokotuksiin, kertoo Gärdström.

THL on tarkentanut koronarokotusjärjestystä. Riskiryhmä 2:n ikäraja putoaa aiemmasta 18 vuodesta 16:een vuoteen. Myös uusia sote-henkilöstöryhmiä pääsee rokotukseen.

 

Katso THL:n tiedote sote-henkilöstön rokotuksista täältä.

Katso rokotettavat ryhmät ja varaa aika täältä.