Perjantaina rokotusaikoja 45-vuotiaille – ”Rokotteita saatu pulloista enemmän kuin mitä meille on virallisesti tullut”, koronalääkärit kiittävät
Koronalääkärit kiittävät henkilökuntaa hyvästä rokotustyöstä.

Kaksi uutta positiivista koronatestien tulosta on todettu Essoten alueella. Mikkelistä ja Puumalasta löytyneiden tartuntojen lähteet ovat alueen ulkopuolella, eivätkä aiheuta laajoja karanteeneja.
Perjantaina 7.5. avataan puolen päivän aikaan koronarokotusten ajanvaraus vuonna 1976 ja sitä ennen syntyneille. Myös riskiryhmien rokotukset jatkuvat.
– Rokotukset etenevät alueellamme kovaa vauhtia. Suurimmassa riskissä olevat on kohta kattavasti rokotettu, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.
Noin 52,3 prosenttia alueen yli 16-vuotiaista on saanut ensimmäisen koronarokotteen, yli 42 300 henkilöä. Toinen rokoteannos on annettu noin 5 700 henkilölle.
Koronalääkärit kiittelevät Essoten farmaseutteja, joiden tarkkuuden ansiosta rokotteita on voitu antaa monia alueita enemmän.
– Sairaala-apteekkimme henkilöstö on yhdessä sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien kanssa tehnyt valtavan hyvää työtä. Rokotteita on saatu pulloista useita kymmeniä prosentteja enemmän kuin mitä virallisesti meille on tullut, kehuu pandemiapäällikkö Hans Gärdström.
Essote on julkaissut (6.5.) suositukset kulttuuri- ja vapaa-ajan toimijoille. Katso ohjeet täältä.
Katso rokotettavat ryhmät ja varaa rokotusaika täältä.