Netta Skog haluaa Ristiinaan esittelemään taitonsa – digihaitaristi odottaa keikkaa Linnaniemen keskiaika -tapahtumassa jännityksellä


Netta Skog soittaa haitarilla kaikkea sitä, mitä et osaa kuvitellakaan.

 

Muusikko Netta Skog on toiveikas, että pääsee kesäkuussa esiintymään Ristiinaan ja kesällä muillekin keikoille.
Kuva: Sami Helenius / Fototinooa

 

Suurin osa ei ole varmaan kuullutkaan minusta, joten on ihana päästä esittelemään, mitä minä teen työkseni. Näin miettii muusikko Netta Skog, joka on kesäkuussa Linnaniemen keskiaika -tapahtuman pääesiintyjä.

– Olen Suomen ainoa digihaitaristi, niin on aina kiva päästä näyttämään, että tällaistakin voi tehdä. Siinä on vähän sellainen ”hähää, ette osanneet odottaakaan” -fiilis, Skog naurahtaa.

Soolokeikoilla Skog soittaa ja laulaa itse. Ristiinan keikalla hän soittaa vähän heviä, vähän poppia ja elokuvamusiikkia.

– Ja tv-sarjatunnareita. Kaikkea jännää! Setti esittelee hyvin, mitä teen ja mitä olen tehnyt.

 

Aivan kaikille Skog ei välttämättä ole tuntematon. Hän on vuosien varrella kuulunut metalliyhtyeistä Ensiferumin ja Turisaksen kokoonpanoon sekä esiintynyt jättimäisillä keikoilla Nightwishin kanssa.

– Ristiinassa musiikki ei siis ole vain keskiaikamusiikkia, mutta näissä entisissä bändeissäni on myös keskiaikavaikutteita.

Skog toteaa, että hänelle ei ole väliä sillä, onko esiintymislava iso vai pieni, kunhan meininki on hyvä.

– Rakastan muiden keikoilla vierailuja mutta soolokeikat ovat aina se paras juttu. Ne antavat eniten.

 

Digihaitaristina Skog on itseoppinut, koska opettajiakaan ei ole ollut.

– Aloitin Turisaksessa vuonna 2007 akustisella haitarilla. Kolmisen vuotta myöhemmin minulle ehdotettiin digihaitaria teknisistä syistä. Esimerkiksi kytkennät ja mikitykset olisivat helpompia ja kuulisin itse soittoni. Niin hommasin sen aikaisen digihaitarin.

Niin Skog lähti tutkimaan, mitä digihaitarista irtoaa.

– Olin ihan, että täältähän tulee vaikka mitä! Tutkin itse, mitä kaikkea soittimesta löytyykään.

Vuonna 2012 soitinvalmistaja Roland pyysi Skogia osallistumaan harmonikallaan kansainvälisiin kilpailuihin.

– Tulin Roomassa neljänneksi ja olin lehdistön suosikki. Siitä tuli ihan hirveästi lisää kipinää.

Tämän jälkeen Skog sai Rolandilta kokeiluun digihaitarin seuraavan version.

– Se oli ihan hirveää! Käyttöjärjestelmä oli ihan eri ja alku oli tosi vaikea. Meinasin monta kertaa heittää seinään koko haitarin, Skog nauraa.

– En voinut pyytää keneltäkään apua, koska ei ollut ketään, kuka olisi osannut auttaa. Lopputulos on se, että nyt soitan kaikkea sitä, mitä kukaan ei ikinä kuvitellutkaan.

Vuonna 2015 Skog voitti digihaitarinsoiton maailmanmestaruuden.

 

Jos Skogin nimi ei ole vielä tuntunut tutulta, niin joku saattaa muistaa hänet myös Kultainen harmonikka -voitosta vuodelta 2006 ja Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaalista vuodelta 2013.

Skog sanoo, että hän haluaa olla nimenomaan laulava digihaitaristi, koska on sellaisena ainutlaatuinen.

– Hanuri on ollut minussa niin kiinni, ja tulee olemaankin, että sitä en ikinä heitä pois. Laulu ei ole jäänyt mutta se on nyt lisänä soittamisessa.

 

Korona-aikana muusikolta on kysyttävä, onko hän kaivannut keikkailua.

– Arvaa! Ikävä on ääretön, Skog huudahtaa.

– Viime vuosi meni murehtiessa ja moni muusikko on sanonut samaa, että ei ollut oikein motivaatiota edes treenata, kun ei tiennyt, milloin pääsee esiintymään. Nyt toivo alkaa nousta, että kohta me muusikot pääsemme taas töihin.

Skog sanoo, että hänellä on tällä hetkellä paljon inspiraatiota tehdä uusia sovituksia ja uusia projekteja.

Linnaniemen keskiaikaa suunnitellaan täysillä, vaikka vielä ei ole varmaa, millaiset kokoontumisrajoitukset 19. kesäkuuta onkaan.

– Vähän jännittää, että järjestetäänkö tapahtuma, mutta kaikki peukut ovat pystyssä, että Ristiinassa nähdään, Skog sanoo.

 

Netta Skog toivoo kaikkien muusikoiden puolesta, että loppukesää kohti keikkoja alkaisi olla enemmän.

– Uskon, että onkin. Vielä ei tiedä, mitä voi järjestää, niin kaikki ei ole vielä uskaltanut buukata esiintyjiä.

Skogilla on sanaton sopimus Mokoman kanssa siitä, että aina kun bändi tekee akustisia keikkoja, niin Skog haitareineen on mukana.

– Se on aivan ihanaa. Rakastan niitä poikia yli kaiken.

Parhaillaan hänellä on valmistelussa isompi projekti Stratovariuksesta tutun Timo Kotipellon kanssa.

– Mutta onkohan sitä vielä edes julkistettu, Skog nauraa.

Mietinnässä on myös toinen elokuvamusiikin kiertue.

– Tein yhden ja ihmiset ovat pyytäneet lisää. Silloin sovitin kahdeksan elokuvan soundtrackit.

Elina Alanne