Lue kesällä kesästä! Ristiinan kirjastolaiset vinkkaavat luettavaa kesän kuluksi
Tästä listasta löydät luettavaa sekä aikuisille että lapsille.
Aikuisille
Alex Schulman: Eloonjääneet
Eteen- ja taaksepäin liikkuva taitavasti kerrottu tarina perheestä ja sen hankalasta dynamiikasta. Kirjassa muistellaan kauniisti viimeistä kesää perheen mökillä.
Maja Lunde: Sininen
Maja Lunde käsittelee teoksissaan tulevaisuuteen sijoittuvia ympäristökatastrofeja, joiden uhka on jo nyt nähtävissä. Sininen-kirjassa puhtaasta vedestä on pulaa varsinkin piinaavan kuumassa ja kuivassa Keski-Euroopan kesässä.
Louise Penny: Kiveen hakattu kuolema
Itsenäinen osa Three Pines -dekkarisarjaa. Bellachen kartanossa sukukokous päätyy murhaan ja paikalla lomaansa viettävä poliisikomisario Armand Gamache selvittelee rikosta otsa hiessä keskellä polttavan kuumaa Kanadan kesää.
Jane Harper: Kuiva kausi
Kuiva kausi sijoittuu rutikuivaan ja palonarkaan Australian kesään. Kirja aloittaa Harperin mainion Aaron Falkista kertovan dekkarisarjan.
Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika
Ihmeiden aika on Kalifornian kesään sijoittuva dystopia. Maapallon pyörimisvauhti on hidastunut ja suistaa koko yhteiskunnan täysin uudenlaisten tilanteiden eteen. Samalla kirja on nuoren tytön kasvukertomus.
Camilla Sten: Kadonnut kylä
Vuonna 1959 pienen Silvestjärnin kaivoskylän kaikki asukkaat katoavat. Elokuvaohjaajana työskentelevä Alice päättää tasan 60 vuoden kuluttua mennä takaisin kylään ja selvittää vihdoinkin, mitä oikeasti tapahtui. Kirja kehii mukavaa jännitystä ja jopa kauhua keskellä kesän kuumuutta.
Viveca Sten: Juhannusmurha
Viveca Stenin televisiostakin tutussa Sandhamn-sarjassa ratkotaan juhannuksena tapahtunutta murhaa. Perusmukava ruotsalaisdekkari.
Marie Bengts: Murha maalaisidyllissä
Ruotsalaisen pikkukylän kesäidyllin rikkoo murha. Kirjassa kesäisen maalaistunnelman lisäksi viehättää aikahyppy 1950-luvulle.
Ajatuksia herättävää
Jos kesällä haluaa laiturin nokasta hypätä syvemmälle myös kirjoihin, niin nämä kirjat tarjoavat siihen oivan mahdollisuuden:
David Ärlemalm: Varjot silmien alla
Rakkauden täyteinen mutta rosoinen ja raju kertomus yksinhuoltajaisästä, joka taistelee pysyäkseen erossa huumeista hoitaakseen pientä tyttöstään ja varjellakseen tätä kaikelta pahalta.
Ida Pimenoff: Kutsu minut
Kertomus nuoresta Verasta, joka odottaa iäkkäältä isältään kutsua tämän syntymäpäiville. Isä ilmoittaa viettävänsä juhlaa perheensä kanssa – mutta Veraa ei kutsuta. Miksi?
Anna Takanen: Sinä olet suruni
Tunteita herättävä kertomus Anna Takasen isästä, joka oli Suomesta Ruotsiin viety sotalapsi. Kirja kertoo myös siitä, kuinka puhumattomuus siirtyy sukupolvelta toiselle, ellei sitä tietoisesti katkaista.
Susanna Alakoski: Pumpulienkeli
Pumpulienkeli avaa Alakosken neliosaisen historiallisen sarjan. Kirjassa seurataan vuonna 1905 syntyneen Hildan elämänvaiheita maalaistalosta tehdastyöläiseksi. Kirjassa on vahva juoni ja erinomaisen hyvää historiallista kerrontaa.
Hupia
Jos Suomen kesäsää ei – taas kerran – paljon naurata, apua voi hankkia näistä kirjoista:
Suvi Ratinen: Hyvä tarjous
Kirpeän hauska kertomus nelikymppisestä Katista, joka on tottunut aina saamaan vähemmän ja ostamaan vain tarjouksesta – mieluiten hyvästä sellaisesta. Elämä alkaa hivenen nilkuttaen lähteä uusille urille, kun hän päättää ostaa kotitalonsa vanhemmiltaan.
Anni Saastamoinen: Sirkka
Arkielämän havaintoja naispuolisen mielensäpahoittajan näkökulmasta. Mukavan pieni kirja nopeasti ahmittavaksi.
Minna Lindgren: Armon Anneli
Eläinlääkärin edesottamuksia eläinten ja varsinkin niiden omistajien parissa.
Janne Sarja: Läpimurtoteos
Pitääkö olla huolissaan -sarjan käsikirjoittajan esikoiskirja koostuu pienistä kertomuksista, jotka vaikuttavat ensi alkuun vakavasti kirjoitetuilta, mutta eivät todellakaan sitä ole.
Fredrik Backman: Ahdistunutta porukkaa
Pähkähullu tarina epäonnistuneesta pankkiryöstöstä, joka päättyy asuntonäyttöön sattuneeseen panttivankitilanteeseen. Kirjan hahmot kilpailevat kummallisuudessaan, mutta kirjassa on myös syvällisempi juonne: kaikki olemme tavallamme outoja, mutta kukaan ei halua jäädä yksin.
Romantiikkaa & viihdettä
Jos ei heilaa helluntaina, eli siis koko kesänä, tarjoavat nämä romantiikan nälkään mukavaa viihdettä:
Beth Morrey: Missy Carmichaelin rakkaustarina
Missy Carmichaelin rakkaustarina sopii brittiläisten viihderomaanien ystäville. Kiinnostavuutta ja särmää kirjaan tulee sen 78-vuotiaasta päähenkilöstä Millicentisä.
Denise Rudberg: Salainen koodi
Salainen koodi sekoittelee sota-aikaa, jännitystä, romantiikkaa ja vakoilutarinaa viihteellisen vetävästi. Liittolaiset-sarjan seuraava osa Vaarallinen yhteys ilmestyy syksyllä.
Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija
Brittiläinen hyvän mielen rakkaustarina, jossa selvitellään myös kadonneiden tavaroiden kohtaloita ja ihmisten salaisuuksia. Hoganilta kannattaa muistaa myös teokset Lauluja variksille ja Queenie Malonen Paratiisihotelli
Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa
Sarah ja Eddie tapaavat, viettävät yhdessä unohtumattoman viikon ja rakastuvat korviaan myöten. Eddien on pakko lähteä pois ja hän lupaa soittaa, mutta ei koskaan soita. Mitä ihmettä on tapahtunut?
Lapsille
Tapani Bagge: Sielulinnun arvoitus
Salaseura Apassit on jälleen uuden mysteerin jäljillä. Tällä kertaa Samuli, Erik, Otto, Heikki, Elli ja Nelli seikkailevat Viipurissa Monrepos’n kartanon puistossa, jossa liikkuu öisin iso musta lintu. Linnun uskotaan olevan sielulintu, joka vanhojen suomalaisten ja karjalaisten kansantarinoiden mukaan vie ihmisen sielun kuoleman hetkellä. Ketä sielulintu etsii? Entä mikä tarkoitus on Apassien tyynyjen päälle ilmestyvillä suurilla mustilla sulilla? Ovatko salaseuran jäsenet vaarassa? Lähde mukaan huikean mielenkiintoiselle tutkimusmatkalle historialliseen Viipurin kaupunkiin.
Timo Parvela: Ella ja kaverit hiiohoi!
Kesälomaristeily ilman oppilaita. Mikä voisikaan mennä pieleen? No kaikki, sillä tavalla hupsulla tavalla. Ellan luokka on nimittäin varma siitä, että kesäloma ei ole kesäloma ilman opettajaa. Mutta mitä tähän mahtaa tuumata opettajan vaimo, joka saa miehensä lisäksi matkalle mukaan myös kokonaisen liudan hulluttelevia ja kommeltavia mukuloita? Tästä tarinasta ei taatusti jännitystä ja juonenkäänteitä puutu!
Siri Kolu: Villitalo
Tomtomin perhe muuttaa mysteerimiljonääri van Böökin hulppeaan Rapinalinna-huvilaan ja pian alkaa tapahtumaan kummia. Talovanhus pistää sananmukaisesti juoksuksi ja matkalla Tomtom uusine ystävineen saa huomata, että talo järjestää muitakin ihmeitä ja yllätyksiä. Miksi talo ei suostu pysymään paikoillaan, mihin se on oikein menossa ja kuka kumma on keksijä van Böök?
Raili Mikkanen ja Sirkku Linnea: Suomen lasten saariseikkailu
Tiesitkö, että Suomessa on kaikkiaan 178 947 saarta? Suomen lasten saariseikkailu tarjoaa kymmenen upeaa matkaa Suomenlahdelta Pohjanlahdelle. Seikkailujen kohteina ovat muun muassa Pellinki, Korppoo, Kökar ja Raippaluoto. Jokaiseen saareen liittyy jännittävä tarina ja matkan aikana oppii paljon mielenkiintoisia asioita Suomen saarista ja niiden synnystä. Ehdottomasti tutustumisenarvoinen on myös Mikkasen ja Linnean Suomen lasten majakkakirja.
Jukka Itkonen: Terveiset ulapalta – runoja vesiltä
Maista puheliaan puron vettä, ota päivänokoset Höyhensaarella, tapaa vapautunut onkimies, kuuntele balladi Merirosvo Piippu-Pinkertonista ja näe tähdet meren yllä. Jukka Itkosen rytmikkäitä ja leikitteleviä runoja lukiessa tekee mieli vesille – souturetkille, onkireissuille, uimaan kilpaa aaltojen kanssa.
Pinja Meretoja: Pullervo – suuri kirja saimaannorpasta
Pinja Meretojan ihanan värikäs tietokirja kertoo Pullervosta – maailman kuuluisimmasta ja koko Suomen hurmanneesta saimaannorpasta. Kiehtovasti kirjoitetussa kirjassa kerrotaan saimaannorpan historiasta, sen lähisukulaisista, anatomiasta, elintavoista ja tulevaisuudennäkymistä. Tiesitkö, että norppa on maamme ensimmäisiä asukkaita ja että sen turkkikuvioiden kiehkuraiskuviot ovat yhtä ainutkertaiset kuin ihmisen sormenjäljet?
Miina Mäki: Nuuskamuikkusen kalakirja
Nuuskamuikkusen kalakirjan parissa viihtyvät niin kalastuksen ystävät kuin luonnosta kiinnostuneet. Kirja esittelee vesistöjämme ja niissä elävien eliöiden monipuolista ja mielenkiintoista maailmaa. Kiehtovien lajikuvausten lisäksi kirja tarjoaa kattavasti tietoa muun muassa kalojen aisteista, käyttäytymisestä ja ravinnosta. Kirjasta löytyy myös vinkkejä kalaretkelle ja esim. kalan perkaukseen herkullisia kalareseptejä unohtamatta. Tutustu myös Päivi Kaatajan Hemulin kasvioon.
Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain
Kesäloma on alussa ja Agnes on juuri muuttanut äitinsä kanssa pieneen Harmalan kylään. Eräänä päivänä Agnes löytää tiensä vanhalle hautausmaalle, joka kätkee salaisuuden. Agnes näkee yhdessä hautakivessä oudon tekstin, joka saa hänen niskakarvansa nousemaan pystyyn. Pian Agnes alkaa nähdä unia, joissa valkoiseen pitsiyöpaitaan pukeutunut tyttö piilottaa avaimen vanhan huvilan puutarhaan. Kun Agnes tutustuu vielä mysteereistä kiinnostuneeseen Pullaan, paikallislehden päätoimittajan poikaan, ja unessa esiintyvä puutarha oikeasti löytyy, on homma selvä. Agnes ja Pulla alkavat selvittää kadonneen avaimen mysteeriä. Löytyykö avain, kenelle se kuuluu ja mihin lukkoon se sopii? Agnes ja unien avain tempaa mukaansa ensimmäiseltä sivulta lähtien ja on kiehtova sekoitus historiaa, nykyaikaa ja mystisiä tapahtumia huumoria unohtamatta. Agnesin seikkailut jatkuvat kirjassa Agnes ja huvilan salaisuus.
Riikka Jäntti: Pikku hiiri telttaretkellä
Mitä olisikaan kesä ilman telttaretkeä? Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä Hiiru ja äiti päättävät tehdä yöretken saareen. Mukaan tarvitaan vähän sitä ja tätä mutta ehdottomasti kupoliteltta, pari makuupussia ja maukkaat eväät. Perheen pienimmille suunnatut Pikku hiiri -kirjat ihastuttavat huumorillaan ja elämänviisauksillaan. Jokainen päivä on uusi seikkailu!
Maria Kuutti: Onni ja Aada metsäretkellä
Aadan mielestä metsä on maailman paras paikka mutta Onnin tekisi mieli leikkipuistoon. Kun Onni sitten eräänä päivänä suostuu mukaan metsäretkelle yhdessä Aadan ja Aadan äidin kanssa kaikki muuttuu. Metsässä voi tehdäkin vaikka mitä ja nähdä ja kokea monta ihmeellistä asiaa. Pakkaa mukaan herkulliset eväät ja lähde sinäkin metsäretkelle yhdessä Onnin ja Aadan kanssa!
Heidi Viherjuuri: Hilja ja vihreän talon kesä
Seitsemänvuotias Hilja asuu vanhassa puutalossa peltojen keskellä yhdessä äidin, isän, pikkusisko Taimin ja isosisko Veinin kanssa. Hiljan kesä on juuri sellainen kuin lapsuuden kesät. Käydään vaarin kanssa ongella, vietetään uuden kissanpennun ristiäisiä, tehdään juhannustaikoja, järjestetään lettukestit ja matkustetaan markkinoille. Hilja ja vihreän talon kesä sopii niin perheen yhteisiin lukuhetkiin kuin jo lukemaan oppineiden lasten itse luettavaksi.
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
Mitä olisikaan kesä ilman klassikkokirjaa! Vaarallinen juhannus on yksi Tove Janssonin pidetyimmistä kirjoista. Tulivuori on purkautunut, maa vavahtelee ja ilmassa leijuu tuhkaa. Hyökyaalto kulkee läpi Muumilaakson eikä muumiperheellä ole muuta vaihtoehtoa kuin pelastautua vastaan ajelehtivaan erikoisennäköiseen rakennukseen, joka osoittautuu teatteriksi. Pian perheelle paljastuu, että he eivät ole kelluvassa teatterissa yksin. Teatterirotta Emman avulla muumit tutustuvat teatterimaailman saloihin eikä aikaakaan, kun perhe on muumipapan johdolla valmistanut oman näytelmän, jonka ensi-ilta on keskikesän taikaa täynnä.
Aikuisten vinkit Riia Marttinen,
lasten vinkit Noora Tähtinen