RiPa otti pisteen SavU:lta


 

Ristiinan Pallon ja Savilahden Urheilijoiden välinen paikalliskamppailu jalkapallon Kolmosessa pelattiin eilen keskiviikkoiltana Rantakylän nurmella Mikkelissä.

RiPa onnistui menemään pelissä 0-1 johtoon ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla, kun Juuso Tuhkanen vei ristiinalaiset johtoon. Sarjan kärkisijoilla koko kauden porskuttanut SavU nousi kuitenkin toisella puoliajalla tasoihin, kun Topi Keskinen iski numerot 1-1:een 71. peliminuutilla. Tämän jälkeen ei ottelussa maaleja nähty, joten pisteet tasattiin.

Sarjataulukossa RiPa on nyt neljäntenä 16 pisteellä. SavUlla on niin ikään yhdeksästä pelistä koossa 19 pistettä, ja se on sarjassa toisena. Kolmantena 18 pisteessä oleva FC LaPa on pelannut kaksi ottelua SavUa ja RiPaa vähemmän. Sarjaa johtaa pelkkiä voittoja ottanut Kultsu FC, jolla on kahdeksasta pelistä 24 pistettä.

 

Niko Takala