Ovet avoinna taiteelle – Anne Mäkeläinen kertoo töistään ja Amatsonin tarinasta lauantaina
Mäkeläinen on näyttelyllään mukana Mikkeli Art & Design -viikonlopussa.

Sää on niin harmaa kuin syksyllä voi olla. Betoniset kaivonrenkaat lojuvat harmaina tummalla asvaltilla. Taiteilija Anne Mäkeläinen johdattaa valjun rappukäytävän kautta kohti näyttelytilaansa Ristiinassa. Oven takaa alkaa pieni tila, jossa maailma on täysin eri värinen kuin muu ympäristö. Tilan täyttää Mäkeläisen töistä tutut vahvat värit.
– Värit ovat töissäni kantava juttu. Niitä on sekä puuveistoksissa että esiintymisasuissa. Tykkään väreistä ja voimaannun niistä, Mäkeläinen kertoo.
Värien kanssa on aina vastaparina myös mustaa. Mäkeläinen kertoo seinällä olevan puuveistoksen taustassa olevan Ristiinan kirkon alkuperäisiä käsin veistettyjä lankkuja, jotka hän on polttanut mustaksi.
– Veistosteni musta puu on aina poltettua. Se on äärettömän sotkuista ja työlästä hommaa mutta minä tykkään sotkea. Se on jotenkin terapeuttista puuhaa, Mäkeläinen naurahtaa.
Puuta hän käsittelee myös hiekkapuhaltamalla. Amatsoni-hahmojen esiintymisasuista löytyy myös maalattuja auringonkukan varsia, pajua, rottinkia ja Mäkeläisen huovutuksia. Puuveistoksissa hän käyttää myös rottinkia.
Mäkeläisen töistä, Astuvansalmen Amatsonin synnystä ja tarinasta voi kuulla lisää tulevana lauantaina osana Mikkeli Art & Design (MAD) -viikonloppua. Mäkeläisen Amatsoni tarina -näyttely on avoinna lauantaina kello 11–14.
– 1990-luvun puolivälissä aloitin Amatsoni-hahmon kanssa. Se on ollut minun intohimoni ja olen siihen juurtunut. Välillä on ollut takapakkia mutta tärkeintä on, että olen itse siihen uskonut ja esiintyjät uskovat siihen.
Näyttelyssä voi muistella valokuvin esimerkiksi Ristiinan vuoden 2007 kesäteatteriesitystä. Lisäksi kuvien kanssa pääsee Amatsoni-ryhmän mukaan eri puolille Suomea ja Eurooppaa.
Mäkeläinen kertoo joskus aiemminkin miettineensä, että pitäisi ovia auki osana MADia.
– Nyt ajattelin, että kokeilen. Hienoa olla mukana Mikkeli Art & Design -viikonlopussa.
Ristiinan torille nouseva Astuvan Amatsoni -tilateos julkaistaan osana kalliotaidepäivää, eli RockArt-day-tapahtumaa 9. lokakuuta. Päivällä torilla ja muualla Ristiinassa järjestetään erilaista ohjelmaa. Myös Mäkeläisen Amatsoni-ryhmä esiintyy torilla.
Varjoista kutsutut -esityksen tekstin on kirjoittanut Helena Waris ja musiikkina on tuttuun tapaan Rinneradiota.
– Esityksessä on tutut neljä näyttelijää ja kaksi tanssijaa. Tanssiesitys ei ole mikään hyssynhyssy-juttu vaan aika riehakasta Tulisielutanssijoiden tanssia, Mäkeläinen vinkkaa.
Taiteilija on kiitollinen esiintyjäryhmästä, joka on pysynyt jo vuosia samana.
– Ei tätä yksin voisi tehdä. He ovat valtavan sitoutuneita ja kysyvät aina, että milloin on seuraava juttu.
Torin tilateoksen synty on ollut pitkä prosessi. Mäkeläinen naurahtaa, että kävi papereitaan läpi ja löysi tiedon, että hän on jo vuonna 2009 tehnyt ensimmäiset luonnokset ja ehdotuksen teoksesta.
Uusiakin suunnitelmia ja unelmia taiteilijalla on.
– Tietysti on! Mutta katsotaan, mitä niistä tulee. Ennen aikoja ei kannata liikoja sanoa, Mäkeläinen myhäilee.
Elina Alanne
Amatsoni tarina -näyttely la 18.9. kello 11–14, Pelimannintie 2.