Kukkakampanja onnistui yli odotusten – 110 kukkaa jaetaan ilahduttamaan ikäihmisiä
Voi hyvänen aika! Ihanaa! Huudahduksia pääsi tänään perjantaina monesta suusta Ristiinan kukkakaupalla. Essoten Ristiinan ja Suomenniemen alueen kotihoidon esimies Ronja Rötkö ja Vaarinsaaren esimies Ida-Sofia Paavilainen olivat tulleet hakemaan Kukka ikäihmiselle -kampanjassa lahjoitettuja kukkia.
Kampanja lähti tänä vuonna viime vuotta hitaammin liikkeelle. Essoten, Ristiinalaisen ja Ristiinan Kukan yhteistempauksessa kerättiin joulukukkia ilahduttamaan Ristiinan ja Suomenniemen alueen ikäihmisiä. Jossain vaiheessa vaikutti, että viime vuoden noin 60 kukkaa jää saavuttamatta.
Mutta kiitos lahjoittaneet – tänä vuonna pistettiin lopulta komeasti paremmaksi! 110 joulukukkaa lähti perjantaina essotelaisten mukana eteenpäin.
– Mukaan lähti viime hetkillä isosti kaksi yritystä. Olemme sormet verillä paketoineet kukkia mutta se ei haittaa mitään. Tästä saa ihanan joulumielen itsekin, Ristiinan Kukan Minna Kurvinen kertoi.
Kotihoito jakaa kukkia asiakkailleen lähipäivinä. Kukkamäärä on niin suuri, että tänä vuonna myös palvelukeskus Vaarinsaari on tunnelmallisesti joulukukkia tulvillaan.
Lämmin kiitos kaikille lahjoittaneille!
Elina Alanne