Essote jäljittää koronatartuntoja edelleen – hoidossa Uudenmaan alueen potilaita
Tartuntojen määrä on jatkanut kasvamistaan.
Viime viikolla Essoten alueella todettiin yhteensä 451 koronavirustartuntaa. Määrä kasvoi edeltäneeseen viikkoon nähden parilla kymmenellä. Kouluikäisten parissa tauti ei ole toistaiseksi merkittävästi levinnyt kevätlukukauden alettua.
– Joitakin alle 12-vuotiaita tartunnan saaneita on ollut, mutta ei läheskään enemmistönä. Juhlissa tai muissa kontakteissa tartuntoja sen sijaan on ilmennyt laajemmin, pandemiapäällikkö Hans Gärdström kertoo Essoten maanantain tiedotteessa.
Essotella oli maanantaina sairaalahoidossa viisi koronapotilasta, tehohoidossa ei ketään. Hoitomäärän kasvu viikon takaiseen johtuu siitä, että Essote on vastannut alueen ulkopuolelta tulleeseen virka-apupyyntöön hoitopaikkoihin liittyen.
– Olemme vastaanottaneet viime viikon aikana kolme koronapotilasta Uudenmaan alueelta. He ovat mukana tämän hetken viiden potilaan määrässä, Gärdström selittää tiedotteessa.
Etelä-Savossa tartunnanjäljitystä jatketaan edelleen, ja se on toistaiseksi pystynyt vastaamaan korkeisiin tartuntamääriin lisäresurssien ansiosta. Essoten lisäksi Lapin sairaanhoitopiiri on ilmoittanut jatkavansa jäljitystä.
Koronarokotukset jatkuvat Mikkelissä keskussairaalan rokotuspisteellä. Tammikuun ajan rokotuspiste on arkipäivien lisäksi avoinna tiistaisin kello 18 asti ja sunnuntaisin kello 9–15. Omatorin ja kauppakeskus Akselin rokotuspisteet ovat tällä hetkellä suljettuja.
– Lisäksi teemme täsmärokotuksia joihinkin yrityksiin, joista meitä on lähestytty, Gärdström sanoo.
5–11-vuotiaiden rokotukset jatkuvat Essoten neuvoloissa ajanvarauksella. Rokotusaikoja lapsille on myös Ristiinan neuvolassa. Muille on tarjolla ajanvarausten lisäksi myös walk in -tilaisuuksia.
Alle 12-vuotiaiden rokotuksissa on käynyt jo melkein tuhat lasta. Kolmannen koronarokoteannoksen on Essoten alueella saanut jo lähes 52 prosenttia koko alueen väestöstä.
– Kolmen rokotteen kattavuus on yksi osatekijä siinä, että alueemme ilmaantuvuusluvut ovat valtakunnan alhaisimpia ja vakavan tautimuodon esiintyvyys vähäistä, Gärdström muistuttaa tiedotteessa.