Mikkeli vaihtaa kaupunginjohtajaa – seuraajalta kaivataan muutosjohtajuutta ja elinvoiman kehittämistä
Timo Halonen ja kaupunginhallitus tekivät sovintosopimuksen kaupunginjohtajan irtisanoutumisesta.

Kaupunginjohtaja Timo Halonen irtisanoutuu Mikkelin kaupunginjohtajan virasta. Asiasta on sovittu jo aiemmin käynnistyneiden neuvotteluiden jälkeen kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen (kesk.) kertoi tiistaiaamuna järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että hallitus päätti yksimielisesti allekirjoittaa Halosen kanssa sovintosopimuksen.
– Asiasta on neuvoteltu hyvässä yhteisymmärryksessä pidemmän aikaa. Tarvitsemme muutosjohtajuutta ja elinvoiman kehittämistä, Siiskonen totesi.
Sopimuksen mukaan Halonen hoitaa kaupunginjohtajan tehtäviä siihen saakka, kunnes uusi kaupunginjohtaja aloittaa. Siiskonen totesi, että valintaprosessi on usein pitkä ja hyvä hetki vaihtoon olisi vuoden 2023 vaihde, jolloin kunta-alalla tulee useita muutoksia hyvinvointialueiden aloittaessa.
Kaupunginjohtajan tehtävästä Halonen siirtyy selvitystehtävään. Halosella on johtajasopimuksessaan oikeus 12 kuukauden palkkaan.
– Halosen kanssa on sovittu, että hän siirtyy tekemään muuta työtä, jossa hänen tutkijakoulutuksensa ja analyyttinen työote tulevat käyttöön, Siiskonen sanoi.
Halosen selvitystehtävä on kaksiosainen. Hän analysoi Mikkelin kaupungin ja kaupungissa toimivien yliopisto-, korkeakoulu- ja tutkimusyksiköiden elinvoimayhteistyötä ja laatii siihen liittyvän toimenpideohjelman. Lisäksi Halonen selvittää kaupungin mainekuvaa ja laatii maineen edistämisen toimenpideohjelman. Selvitystehtävä on määräaikainen ja se päättyy vuoden 2023 lopussa.
Sekä Siiskonen että Halonen korostivat tiedotustilaisuudessa, että keskustelut on käyty hyvässä yhteishengessä.
– Tavoitteena on Mikkelin etu. Tavoitteena on saada Mikkeli siitä tilasta, mihin se on ajautunut, uuteen nousuun, Siiskonen sanoi.
Halonen totesi, että kyseessä on samankaltainen tilanne kuin urheilujoukkueissa, että valmentaja vaihtuu. Hän totesi, että johtaminen kaipaa muutosta, uusia ideoita ja visioita.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Oskari Valtola (kok.) totesi, että sote-muutosten tullessa kunnissa kilpailu elinvoimarintamalla jatkossa korostuu entisestään.
– Tarvitaan erilaista johtamista, Valtola sanoi.
Hän muistutti, että Halosen aika Mikkelissä on ollut poikkeuksellisen hankala sote-kustannusten noustessa. Halonen aloitti Mikkelin kaupunginjohtajana vuonna 2015. Valtola antoi tunnustusta Haloselle siitä, että tämä on vienyt läpi useita talouden tasapainottamisohjelmia ja saanut riitelevän valtuuston ja poliittisen ilmapiirin puhaltamaan yhteen hiileen.
Timo Halonen pohti myös, että hänen aikanaan organisaatiossa on ollut epäonnistumisia, joita kaupunginjohtaja on joutunut selittämään ja jotka ovat henkilöityneet hänen persoonaansa.
– Sen kanssa samaan aikaan on vaikea puhua muutoksesta, Halonen sanoi.
Kysyttäessä Halonen nosti ajaltaan kolme tällaista isoa asiaa: Otavian takaisinperinnän, Sillanpää-asian ja vesilaitosasian.