Ruoka-apu löytää viikoittain perille – tiistaisin seurakuntakeskuksella jaetaan kasseja ja syödään yhdessä
Ruoka-apukassin haki Ristiinassa tällä viikolla runsaat 60 kotitaloutta.
ViaDian auto kurvaa Ristiinan seurakuntakeskuksen eteen. Sisällä ruokajaon pitkän linjan vapaaehtoinen Maija Remes on jo tovin odotellut, että ruoka-apukasseja pääsee pussittamaan. Leipiä, lihoja ja muita tuotteita kärrätään vauhdilla sisälle. Kaikesta huomaa, että ruokajaon vapaaehtoiset eivät ole hoitamassa hommaa ensimmäistä kertaa.
– Vapaaehtoiset tässä tekevät isoimman työn. He uurastavat joka viikko, kiittää diakoni Taru Rantalainen.
Ruoka-apua on jaettu Ristiinan seurakuntakeskuksella pian kaksi vuotta. Ennakkotilausten mukaisesti kauppojen ylijäämäruoka pussitetaan niin, että kaikille riittää. ViaDian auto kuskaa valmiita pusseja myös Pellosniemelle.
– Tarve on nyt vakiintunut noin 60 tilaukseen. Alussa oli enemmän hakijoita. Joskus on ollut yli 80, Rantalainen ja Remes miettivät.
– Tuntuma on, että hakijat hakevat todellakin tarpeeseen, Rantalainen lisää.
Ruokakassin sisältö on aina kiinni siitä, mitä kaupoista jää. Leipää on aina runsaasti.
– Tulevan ruuan määrä on laskenut. Kaupat saavat varmaan nykyään myytyä esimerkiksi laputettuja tuotteita paremmin. Ehkä ne ostavatkin sisään vähemmän, Rantalainen miettii ja muistuttaa, että ruoka-apu on lisä ruokavalioon.
– Ei tälle ruokavaliota voi täysin perustaa. Mutta onneksi on usein sellaista, mitä itse ruokaa tekevät voivat hyödyntää. Mutta jos ei kokkaa, niin jokin iso lihapala voi olla jollekin hankala.
Parhaillaan ruuan ja kaiken elämisen hinta on nousussa. Rantalainen miettii sen olevan hurja uhkakuva, mihin asti ruuanhinnan on arveltu jopa voivan nousta.
– On niin paljon ihmisiä, joilla budjetti tekee tiukkaa. Diakoniatyössä näkee, että kun ihminen on oikein tiukoilla, hän karsii esimerkiksi lääkkeistään, kun ei ole varaa ostaa niitä. Taloustilanne väkisin myös yksipuolistaa ruokavaliota.
Ristiinassa aloitettiin tiistaisin myös Soppatiistait, joissa seurakunta tarjoaa lämpimän aterian.
– Se on tarkoitettu heille, joilla on rahasta tiukkaa. Pakko ei ole samalla hakea ruoka-apukassia vaan saa tulla myös pelkästään ruokailemaan, Rantalainen kertoo.
Soppatiistain lisäksi Pellosniemellä on Puurotupa vielä kolmena perjantaina ennen kesätaukoa. Puurotupa on 20.5. sekä 3. ja 17. kesäkuuta.
– Toivottavasti Puurotupaan löytävät myös Pellosniemelle muuttaneet ukrainalaiset, Rantalainen tuumaa.
Elina Alanne
Ruoka-avun tilaus soittamalla Taru Rantalaiselle, puh. 0400 143 251. Jako tiistaisin seurakuntakeskuksella. Soppatiistai alkaa kello 11.
Ruoka-apua Ristiinaan -ravintolalahjakorttikampanja toteutetaan taas! Lue lisää tästä.