Neste Ristiina uuteen nousuun – huoltoasemaa uudistetaan innostuneella porukalla
Kahvila-Ravintola Saimaan henkilökunta innostui laajentamisesta, joten Virpi Trygg ei voinut kuin suostua myös Neste Ristiinan yrittäjäksi.
Tulinko minä samaan paikkaan ollenkaan! Näin on jo ennättänyt eräs vakioasiakas äimistellä Neste Ristiinan tiskillä Liisa Suhoselle.
Paikka ja siellä vuodesta 1982 asti työskennellyt Suhonen ovat samoja tuttuja mutta hiljalleen huoltoasema uudistuu.
– Tosi hyvillä mielin olen itse ja niin ovat olleet asiakkaatkin. Onhan paikka jo kaivannut uudistusta, Suhonen miettii.
Henkilökunnalle muutos oli mieleinen, kun yrittäjänä aloitti kesäkuun alusta Virpi Trygg. Hänen vanhempansa aloittivat Nesteen yrittäjinä 1990-luvulla ja viimeisimmäksi paikkaa pyöritti veli Petri Trygg.
– Minähän olen itse tullut tänne vuonna 1988 kesätöihin Kaija ja Risto Jukaraiselle. Jännästi sitä näin ympyrä sulkeutuu, Virpi naurahtaa.
Hän kuvailee olevansa yrittäjänä samaan tapaan taustajoukoissa kuin on ollut Kahvila-Ravintola Saimaassakin, eli oma päivätyö jatkuu edelleen toisaalla.
– Ehkä jollain tavalla vähän mietin yrittäjyyttä tässä, kun Petri laittoi paikan myyntiin, mutta isoin syy lähteä tähän oli, että Saimaan henkilökunta oli innoissaan laajentamaan. Oli helppo sanoa, että miksipä ei, Trygg kertoo.
Sekä Nesteellä että Saimaassa ravintolapäällikkönä on Jonna Tuukkanen. Kaksikko kertoo, että töitä jaetaan niin, että henkilökunta saa ja ottaa vastuuta.
– Jokainen pääsee toteuttamaan omaa vahvuuttaan, eli olemme jakaneet vastuualueita, Tuukkanen toteaa ja Trygg lisää, että näin työ on kaikille mielekkäämpää.
– Jokainen saa kiinnostuksen mukaan vastuuta. Ajattelen, että kaikkea ei todellakaan tarvitse pitää omissa näpeissä. Ei sitä jaksaisikaan, jos kaikesta pitäisi olla päättämässä, Trygg sanoo.
Yritykseen rekrytointiin myös uusia työntekijöitä. Aktiivisella omalla toiminnalla paikat saatiin täytettyä kokeneilla tekijöillä.
Tuukkanen ja Trygg toteavat haastatteluhetkellä alkuviikosta olevansa innoissaan mutta vähän väsyneitä. Paljon on jo tehty, kuten muutettu sisäänkäynnin tavarapaljoutta ja perustettu pieni lahjatavarapuoti. Juuri eteisen näkymän muutos sai sisään astuneen asiakkaan hämmästelemään Suhoselle, mitä on tapahtunut.
– Ensinhän me ajattelimme, että kaikki pistetään kuntoon kerralla mutta kyllä tässä on jo huomattu, että ei se olekaan ihan mahdollista, Trygg sanoo.
– Vähän vaihdellaan kalusteita, maalaillaan ja ehostetaan paikkaa meidän näköiseksi, Tuukkanen kertoo.
– Ne kalusteet tuolla muuten jo odottaa, kun joku ehtii laittaa, ja tällä viikolla saapuvat ulkomaalarit, Trygg lisää.
Ruokapuolella jatkuvat lounas, hampurilaiset ja pitsat. Ruokalistaa uudistetaan myöhemmin. Koronavuodet hiljensivät teiden liikennettä mutta nyt ihmiset taas liikkuvat. Neste Ristiina Saimaan portti -nimellä nyt kulkeva huoltoasema aikoo jäädä kulkijoiden mieleen tietyillä seikoilla.
– Leivomme täällä itse ja myös Saimaan gluteenittomat tuotteet ovat myynnissä. Pikapysähtyjiä on paljon, joten sämpylävitriini pidetään laadukkaana. Ja asiakaspalvelu on hyvää, Trygg kertoo.
Neljänkymmenen vuoden kokemuksella Suhosella on yksi toive tulevaan.
– Toivon, että tämä lähtisi taas nousuun – ja tällä porukalla lähteekin! hän tuumaa.
Elina Alanne