Keikkamatkoilta saareen yöllä soutamalla – Souvareiden Lasse Hoikka viettää kesää Ristiinassa


Lasse Hoikka & Souvarit tanssittavat sunnuntaina Metsälinnassa. 

 

Lasse Hoikka sanoo, että Souvarit menee keikka kerrallaan eteenpäin mutta suunnitelmia täytyy myös aina olla. Bändi oli suuri unelma. Kun laittoi oman, niin haaveen sai toteuttaa, Hoikka toteaa.

 

Tuuli pyyhkii Ristiinan torilla, kun haastatteluun astelee Lasse Hoikka paksussa takissaan. Lasse ja Souvarit lukee miehen takissa.

– En minä yleensä itseäni näin korosta mutta lähdin Rovaniemeltä ilman yhtäkään takkia, kun ajattelin, että on kesä. Onneksi löytyi saaresta tämä takki, Hoikka naurahtaa.

Hoikka on tehnyt pitkän julkisen uran Souvarit-yhtyeensä kanssa. Hän toteaa, että mitään suurta julkisuutta ja lööppejä hän ei ole halunnut, ja onneksi sillä on myös tullut toimeen. Ristiinan kesäasukas hän on ollut jo vuosia ja viettänyt aikaa Mari-puolison perheen mökillä.

– 12 vuotta olemme Marin kanssa pitäneet tulia nuotiossa. Saamme olla Saimaan saaressa Marin Eila-äidin ja Erkki-isän rakentamassa paratiisissa. Siellä saa olla omassa yksinäisyydessä kuin Robinson Crusoe. Saaressa rauhoittuu ja unohtaa kiireen.

Souvarit on tanssittanut kansaa pian 44 vuotta. Äänitteitä on noin 40 ja niitä on myyty yli miljoona. Hoikka luettelee, että keikkoja on takana noin 7000. Ensimmäisen keikkabussin mittariin ehti kertyä kaksi miljoonaa kilometriä ja toisellakin on jo ajettu 1,3 miljoonaa.

Lapista kotoisin oleva Souvarit pitää nykyään kaksi lomakautta vuodessa ja keikkailee maltillisesti.

– Kokeilimme joskus senkin, että keikkoja oli pelkästään heinäkuussa 32, mutta ei siinä ole järkeä. Enempää rahaa siitä ei saa, kun verottaja vie, ja väsyminen vie mielenkiinnon. Tämä toimii nyt hyvin näin. Olemme edelleen siinä hyvässä asemassa, että voimme valita keikkapaikat.

 

Juhannuksena Lasse Hoikka & Souvarit esiintyy perjantaina Somerolla, lauantaina Kuopiossa ja sunnuntaina Ristiinan Metsälinnassa. Kesän keikat Hoikka kiertää Ristiinasta. Aamuyöstä hän palaa keikalta takaisin ja soutaa saareen.

– Suomen kesä on hienoa aikaa. Tykkään bongailla ja kuunnella lintuja. Alkukesästä esimerkiksi lokeilla ja tiiroilla on hieno oma meininki.

Metsälinnan juhannussunnuntain keikka on ollut orkesterin ohjelmistossa jo jokusen vuoden. Hoikka toteaa, että se sopii Souvareille oikein hyvin.

– Metsälinnan tasoisia lavoja kun olisi enemmän! Ei Suomessa ole vastaavia kuin oikeastaan Suukosken keidas. Metsälinnassa kaikki toimii, vieraanvaraisuus on kympin luokkaa, bändi otetaan huomioon ja ihmiset tulevat pitkästäkin matkaa tanssimaan.

Koronavuosina ja välillä muutenkin on kannettu huolta tanssilavakulttuurin säilymisestä. Perinteiseen tanssimusiikkiin uskova Hoikka uskoo myös siihen, että lavakulttuuri ei katoa minnekään.

– Ensikertalaista nuorisoa on nytkin ollut keikoilla. Kulttuuri on ainutlaatuinen ja uskon, että se säilyy. Pienet lavat ehkä katoavat mutta isommat kyllä säilyvät.

 

Hoikka toteaa, että Souvareiden kokoonpano on nyt paras kuin koskaan.

– Jatkaa aion niin kauan, kunnes järjestysmies kantaa lavalta pois, että nyt olet pappa väärässä paikassa.

Jaksamisessa ratkaisevaa on, että alkoholin käytön hän lopetti 15 vuotta sitten. Palautumisessa nykyään auttaa myös tärkeä harrastus kalastus. Kesällä pohjoisen miehen on päästävä pohjoiseen kalaan mutta kalastus kuuluu ohjelmaan myös Ristiinan mökillä.

– Haukea en osaa syödä vieläkään. Mutta kiva niitä on pyytää ja kyllä ne kaupaksi menee Eilalle. Olen opetellut hyväksi hauen fileoijaksi, kun on ollut paljon materiaalia millä harjoitella, Lapin mies hymyilee.

Elina Alanne