”Voitte olla ylpeitä” – puolustusministeri Antti Kaikkonen tutustui Sotakouluun
Ministeri kiitti talkooväkeä tehdystä työstä.
Paikka, johon puolustusministeri sopii oikein hyvin vierailemaan. Näin totesi Ristiinan Sotakoululla maanantaina Ruralia-instituutin Torsti Hyyryläinen. Hän ja ristiinalainen Erkki Rantalainen kertoivat ministeri Antti Kaikkoselle (kesk.) paikan historiasta ja sen hyväksi tehdyistä kunnostamis- ja kehittämishankkeista.
Kaikkonen piipahti Ristiinassa osana Mikkelin seudulla tekemäänsä vierailu- ja kokousmatkaa. Kirsi Olkkonen (kesk.) kertoi Sotakouluun tutustumisesta olleen puhetta useampaankin kertaan Kaikkosen kanssa.
– Muutamaan kertaan asia on tosiaan ollut esillä. Kiva oli tulla, vaikka lyhyen kaavan mukaan. Tiedän, että monia vaiheita Ristiinasta löytyy, ministeri totesi.
Suomen ensimmäinen sotakoulu toimi Ristiinassa Brahelinnan virkatalossa vuosina 1777–1780. Savon Prikaatin ensimmäinen komentaja eversti G.M. Sprengtporten suunnitteli ja aloitti omilla varoillaan suomalaisten upseerien koulutuksen kiinteistössä. Näin tavataan aina sanoa ja ministerikin kiinnitti Rantalaisen katsauksessa huomiota siihen, että tosiaan – omakustanteisesti.
– Tai pikemminkin vaimonsa rahoilla, Rantalainen muistutti ja sai sekä Kaikkosen että hänen erityisavustajansa Satu Mäki-Lassilan nauramaan.
Rantalainen kertoi, että talon entisöintiprojekti alkoi vuonna 2014. Sotakoulun kunnostamisessa on tehty jo 5000 talkootyötuntia.
– Voima ja innostus ei ole mihinkään laantunut. On kiva nähdä, että on menty eteenpäin, Rantalainen totesi.
Ministeri esitti kaikille talkootyöläisille lämpimän kiitoksen ja toivotti myös voimia jatkaa eteenpäin.
– On todellinen kulttuuri- ja historiateko, mitä te teette. Voin vain kuvitella, miten iso työ se on ollut. Voitte olla ylpeitä. Tämä on merkittävä rakennus Suomen puolustuksenkin kannalta. Tänä päivänä Suomen upseerikoulutus on korkeatasoista ja suomalaisupseerit esimerkiksi kouluttavat ukrainalaissotilaita Britanniassa. Tuota kautta silta maailmanpolitiikkaan löytyy tästäkin rakennuksesta, Kaikkonen totesi.
Kaikkonen sanoi, että hänen aikataulunsa Ristiinassa oli nyt vähän turhan tiukka.
– Mutta osoite on nyt tiedossa.
Ministeri toivotettiinkin tervetulleeksi tutustumaan aikoinaan valmiiseen taloon.
– Jatkorahoitustahan me myös koko ajan etsimme. Muutamat kristallikruunut myös tarvittaisiin, joten voisitko vinkkailla vahtimestareille, olisiko sellaisia jäänyt johonkin valtion varastoihin, talon kunnostustyötä esitellyt Jaakko Syrjäläinen vinkkasi.
– Minä jo pohdinkin, oliko nämä ilmaiset kahvit! puolustusministeri naurahti ennen kuin virka-auto kuljetti hänet kohti yleisötilaisuutta Mikkelissä.
Elina Alanne