Liike lisää virtaa – senioriliikuntavuorolla pidetään toimintakykyä yllä joka viikko


Senioriliikuntavuorolla voi joka keskiviikkoa joko jumpata tai pelata bocciaa. Tanssin taikaa tuodaan Ristiinaan myös muun muassa varhaiskasvatukseen. 

Bocciassa pyritään heittämään oma pallo mahdollisimman lähelle valkoista palloa. Ristiinan senioriliikuntavuorolla lajista on innostuttu niin, että myös kisoihin osallistumisesta on jo ollut puhetta.

 

 

Sininen. Ja sitten punaista! Jarkko Kiuasperä opastaa boccian pelaajia senioriliikuntavuorolla Ristiinassa. Vuorollaan siniset tai punaiset pallot lentävät pyrkien lähimmäksi valkoista palloa.

Vuorolla lajia opetellaan yhdessä ja jo lajissa kilpaillut Kiuasperä on luvannut opastaa pisteiden laskua ja sääntöjen kiemuroita.

– Neuvon sääntöjä, koska tämä porukka innostui, että he voisivat lähteä kisoihinkin. Niissä on tarkat säännöt. Esimerkiksi piste lähtee pois, jos jonkun pelaajan puhelin soi samassa tilassa, tai pelaaja häipyy rivistä pois, Kiuasperä selventää.

Hän sanoo, että senioriliikuntavuorolla bocciaa käy pelaamassa innokas joukko.

– Tämä on todella tasapuolinen laji, koska tämä ei ole kunnosta kiinni, Kiusperä toteaa.

Alkuaan boccia onkin kehitetty vammaisurheilulajiksi, joten siihen voi osallistua esimerkiksi myös pyörätuolista.

 

Mikkelin kaupungin senioriliikuntavuorolla liikutaan Ristiinassa aina keskiviikkoisin kello 15 alkaen. Vuoroja on myös Haukivuorella ja Saimaa Stadiumilla. Vuorojen tavoitteena on saada mielekästä liikuntaa ja aivoja virittävää toimintaa. Toimintaan kaivataan mukaan lisää vapaaehtoisia ohjaajia ja liikuttajia.

Ristiinan vuorolla yhtenäiskoulun iso sali puolitetaan ja toisella puolella pelataan bocciaa ja toisella puolella jumpataan tai tanssitaan. Liikuntavuoron järjestelyissä ovat kaupungin lisäksi mukana Eläkeliiton Ristiinan yhdistys, Ristiinan kansalliset seniorit sekä Etelä-Savon Liikunta, Etelä-Savon Muistiluotsi ja Eloisa.

Helena Kauppinen Eläkeliitosta kannustaa kaikkia mukaan joko jumppaamaan tai pelaamaan bocciaa.

– Bocciapuolella on vähän rauhallisempaa toimintaa mutta jumppaakin voi tehdä tuolilla istuen. Kaikki voi osallistua oman kunnon mukaan, Kauppinen sanoo.

 

Tanssinopettaja Mari Kurtti (vasemmalla) on senioriliikuntavuorolla seuraavan kerran helmikuun lopussa. Joka keskiviikko vuorolla on jotakin jumppaa tai tanssia.

 

Tammikuussa vuorolla tanssittiin iloisesti Tanssin taikaa ja tasapainoa tunteella -hankkeen Mari Kurtin johdolla. Kurtti on tanssittamassa taas muun muassa 22. helmikuuta ja maaliskuuta. Vaihtuvalla jumppatunnilla on kevään aikana ohjelmassa tanssin lisäksi myös muun muassa kuntopiiriä, keppijumppaa ja kuminauhajumppaa. Ohjelman näkee Eläkeliiton Ristiinan yhdistyksen nettisivuilta.

Myös Kurtti innostaa mukaan vuoroille.

– Tanssi on kaikille hyvää liikuntaa.

Hän ohjaa tanssiliikuntaa senioreille Ristiinassa myös Vitsiälän kylätalo Sampolassa tiistaina 7. maaliskuuta kello 13.15–14 yhteistyössä Vitsiälän kyläseuran kanssa. Ohjaus on kaikille senioreille avoin ja maksuton.

 

Tanssin taikaa ja tasapainoa tunteella -hanke liikuttaa ristiinalaisia myös päiväkodissa, esikoulussa ja Vaarinsaaressa. Hankkeen kohderyhmä ovat maaseudulla asuvat seniori-ikäiset, varhaiskasvatusikäiset ja erityisryhmät.

Tanssinopettaja Mari Kurtti saapuu noin kerran kuussa yhteistyötahon tiloihin pitämään tanssin opetusta.

– Ajatus on, että kun menen paikan päälle, niin osallistuminen tulee mahdolliseksi myös heille, joilla ei ole muuten mahdollisuutta lähteä, Kurtti sanoo.
Hän muistuttaa myös, että seniori-ikäisille ja lapsille on tanssitunneille muuten vain rajallisesti tarjontaa etenkin maaseutualueilla. Jo useita tanssihankkeita tehnyt Kurtti haluaa tanssittaa, koska tanssissa on taikaa, se kehittää tasapainoa, pitää yllä toimintakykyä ja tarjoaa myös mahdollisuuksia tunteiden käsittelyyn musiikin ja tanssin keinoin.

Etelä-Savon Liikunnan hallinnoima hanke on saanut Leader-rahoitusta Veej´jakaja ry:ltä Euroopan maaseuturahastosta. Hanke toimii kuuden kunnan alueella Etelä-Savossa.

Elina Alanne

 

Senioriliikuntavuoro Ristiinassa keskiviikkoisin kello 15–16.30. Kaikille avoin ja maksuton. Toiminta on yhtenäiskoulun isossa salissa, käynti Otto v. Fieandtintien puolelta.