”Ei ole tällaista Suomenniemellä nähty” – Aukko haastaa tekijät ja katsojat


Kaikkea ei pysty ehkä heti ymmärtämään mutta moneen asiaan voi samaistua, määrittelee ohjaaja Sami Sivonen Suomenniemellä nähtävän Aukko-näytelmän.

 

Näyttelijät tekevät esityksessä kolmoisroolit, kun näytelmä koostuu kolmesta näytöksestä, joiden tarinat nivoutuvat toisiinsa. Lavalla Iida Juopperi ja Sirkku Salmensuo.

 

Suomenniemen nuorisoseurantalon lavalle kävelee Sirkku Salmensuo niin kuin monta monta kertaa aiemminkin. Hänen roolihahmonsa Nainen alkaa puhua ja puhe ei ihan heti lopukaan. Jo pieni näyte Aukko-näytelmästä saa katsojan miettimään, että nyt ei olla ihan perinteisen harrastajateatterinäytelmän äärellä.

– Ei ole tällaista Suomenniemellä nähty, Salmensuo vahvistaa hetken päästä arvailun oikeaksi.

Suomenniemen Nuorisoseuran teatteri esittää huhtikuussa Salla Viikan näytelmän Aukko. Ohjaaja Sami Sivonen määrittelee, että näytelmä ei ole niin perinteinen vaan modernia draamaa, joka menee myös scifin suuntaan.

– Näytelmässä on pitkiä monologeja ja roolihahmot puhuttelevat myös yleisöä kertomalla ajatuksiaan. Tämä ei päästä katsojaa helpolla. Kaikkea ei pysty ehkä ymmärtämään heti mutta moneen asiaan voi samaistua, Sivonen toteaa.

Salmensuon lisäksi lavalla nähdään Iida Juopperi, Päivi-Kristiina Erola ja Ritu Ruhanen. Tarinan keskiössä ovat Nainen ja Tyttö, jotka molemmat kokevat työelämässään kriisin, joka suistaa arkirutiinit päälaelleen.

– Tämä tuo näkyväksi inhimillisiä asioita, joita moni käy läpi. Moni varmasti tuntee myötätuntoa hahmoja kohtaan. Näytelmä jättää myös katsojalle pureksittavaa, Juopperi miettii.

 

Kysymys siitä, miten valmis esitys on jo, saa Salmensuon, Juopperin ja Ruhasen purskahtamaan nauruun. Opeteltavaa tekstiä tosiaan on näyttelijöillä paljon mutta onneksi on vielä aikaakin ennen ensi-iltaa pitkäperjantaina.

– Onneksi on vielä harjoituksia, ja kuiskaaja, Salmensuo tiivistää.

Suomenniemeläiset ovat jo konkareita näyttelemisessä mutta kuten sanottua Aukko ei päästä heitä helpolla. Salmensuo naurahtaa, että kun näytelmää valittiin, hän luki Aukkoa muutaman sivun ja tyrmäsi. Nyt se on kuitenkin saanut koko työryhmän puolelleen.

– Se alkoi avautua, kun aloimme lukea tekstiä ääneen, Juopperi kertoo.

Salmensuo sanoo, että heidänhän on tehtävä näytelmä, jotta nuorisoseuralle saadaan rahaa. Varoja kuluu esimerkiksi nuorisoseurantalon ylläpitoon.

– Aukon valinnassa on ideana, että katsoja joutuu tulemaan katsomaan tämän kahdesti, hän vitsailee.

Monitasoisesta tekstistä kertoo sekin Sivosen huomio, että välillä jokin sama kohtaus saattaa tuntua hirveän surulliselta ja toisena päivänä naurattaa.

– Minäkin ajattelin alkuun, että tämä on ihan synkkä. Mutta loppupeleissä siellä on vaikka mitä hauskaa. Tässä on monenlaiselle katsojalle jotakin, Salmensuo sanoo.

Esityksen ensi-ilta on pitkänäperjantaina 7.4 kello 19. Sen jälkeen sitä esitetään pääsiäissunnuntaina ja pääsiäismaanantaina kello 14. Seuraavat esitykset ovat lauantaisin ja sunnuntaisin kello 14 huhtikuun ajan. Lipun hinta on 20 euroa. Lipun voi varata ennakkoon numerosta 0400 405 280.

Elina Alanne