Villa Brahe jo melkein valmis – ensimmäiset asukkaat muuttavat toukokuussa
Pökkäänlahdelle noussut Villa Brahe oli Rakennustoimisto Valiotalo Oy:lle mielenkiintoinen uusi projekti.

Nyt on juuri se vaihe, että asunnot ovat täynnä tavaraa. Jotain kannetaan koko ajan sisälle ja kohta ulos pakkausmateriaaleja, sanoo Villa Brahen pihamaalla rakennuttajapäällikkö Mika Rossi Valiotalolta.
– Parin viikon päästä olisi jo paljon valmiimpaa, Rossi toteaa Pökkäänlahden rannalle nousseesta uudiskohteesta.
Asunnoissa näyttää jo melko valmiilta. Tavaraa tosiaan kuitenkin on vielä lattioilla, kun muun muassa jokaisen asunnon portaat odottavat asentamista. Väliaikaisten portaiden kautta pääsee kuitenkin ylös kurkkimaan maisemia ja haaveilemaan kesäisessä auringossa yläparvekkeella juotavista kahveista. Vielä hetken saa kuitenkin tulevat asukkaatkin vain haaveilla, koska parvekkeita ei ole vielä asennettu ja lunta sataa ulkona edelleen.
Kahdeksan pientalon kokonaisuus on ollut Rakennustoimisto Valiotalo Oy:lle mielenkiintoinen kohde. Ristiinalainen kertoi hankkeen käynnistymisestä heinäkuussa 2021. Tuolloin kohde oli ennakkomarkkinoinnissa ja lopullista päätöstä rakentamisesta ei ollut vielä tehty.
Runsaan kuukauden päästä, toukokuun puolivälissä asunnot ovat muuttovalmiita.
– Tämä on ollut erittäin mielenkiintoinen projekti, koska tämä on ensimmäinen hirsihankkeemme. On ollut mielenkiintoista oppia itsekin Kontion painumattomasta hirrestä ja siitä, miten se asennetaan, Rossi kertoo.
Hän kehuu, että paikallisten rakentajien kanssa kaikki kehikon asennuksesta viimeistelyyn on sujunut hyvin. Hyvin sujuneesta rungon asentamisesta ja rakentamisesta kertoo se, että kohde täyttää suoritettujen tiiveysmittausten mukaan suomalaisen passiivitalon vaatimuksen ilmavuotojen osalta.
Villa Brahe nousi Suur-Savon Sähköltä ostetulle tontille. Pienen yllätyksen rakentamisessa tarjosi tontti, joka olikin enemmän kalliota kuin ennakkoon arveltiin.
– Alkuun louhittiin paljon. Mutta sehän ei huono ole, että tämä on kallion päällä. Talot eivät pääse painumaan, Rossi tuumaa.
Alkuun ennakkomarkkinoinnissa oli kaksi runsaan 100 neliön asuntoa ja kuusi runsaan 80 neliön asuntoa. Isommat asunnot kiinnostivat kuitenkin niin, että niitä rakennettiin lopulta kolme ja pienempiä viisi. Asuntojen pinta-ala kasvoi muutamalla neliöllä, kun suunnitelmat tarkentuivat.
Rossi pohtii päädyn ison asunnon Saimaalle suuntaavien ikkunoiden edessä, että alussa he miettivät, etsivätkö tämän hankkeen asiakkaat itselleen pysyvää kotia vai vapaa-ajan asuntoa.
– Nyt sanoisin, että tämä palvelee loistavasti molempia. Onhan tämä todella hienolla paikalla Saimaan rannassa ja ihan Ristiinan palveluiden äärellä.
Asunnoista on tällä hetkellä myyty kolme. Maailma on myllertänyt paljon rakennusaikana, joten kaikki ennakkovaraukset eivät ole konkretisoituneet kaupoiksi.
Rossi luottaa edelleen Villa Brahen valtteihin, kuten paikkaan ja nykyaikaisiin energiaratkaisuihin.
– Uudiskohteissa usein menee niin, että mielenkiinto herää taas, kun alkaa olla valmista. Välittäjät ovat täälläkin nyt käyneet useammin asuntoja näyttämässä.
Lisää lunta rakentajat eivät enää kaipaisi ja jääkin saisi jo sulaa Saimaasta. Vanhasta rantasaunasta kunnostettu sauna jo odottaa asukkaita saunomaan ja venelaituri rakennetaan rantaan muuttopäivään mennessä.
Elina Alanne