Yöveden osakaskunta aloitti – jokainen pääsee kalastuksenhoitotyöhön, kun kalastaa roskakalat pois


Uusi osakaskunta hallinnoi käytännössä koko Yövettä. Suuressa osakaskunnassa kala-alueiden hoito on jouhevampaa ja tehokkaampaa.

 

Saimaalla katiskan pitää olla norppaturvallinen, eli sen nielu ei saa venyä yli 15 senttimetrin suuruiseksi. Arkistokuva.

 

Yöveden osakaskunta syntyi virallisesti maaliskuun alkupuolella, kun sen perustaminen vahvistettiin 7.3. Löydön kartanossa pidetyssä kiinteistötoimituksessa. Heti kiinteistötoimituksen jälkeen suoritettiin myös järjestäytymiskokous, jossa muun muassa hyväksyttiin uuden osakaskunnan säännöt ja valittiin sille hoitokunta. Uuden osakaskunnan pinta-ala on hieman yli 8000 hehtaaria, ja sen osakkaana on kaikkiaan yli 2200 kiinteistönomistajaa.

– Onhan tässä suuri mahdollisuus järkeistää ja tehostaa alueella tapahtuvaa toimintaa. On sitten kyse kalastuslupien myynnistä, kalaistutuksista tai muusta vesienhoidosta, luettelee tuoreen Yöveden osakaskunnan puheenjohtaja Kari Korpi.

Yöveden osakaskunnan syntyä on valmisteltu jo pitkään, sekä uuden osakaskunnan toiminnan suunnittelun taholla että esimerkiksi nykyisissä osakaskunnissa, jotka ovat omilla tahoillaan päättäneet lakkauttaa oman toimintansa ja liittyä osaksi suurempaa kokonaisuutta. Koko Yöveden alueelta mukaan lähtikin käytännössä kaikki osakaskunnat, vain kaksi jäi ulkopuolelle.

– Harmittavaa toki on, että pari näitä ”veteen piirrettyjä viivoja” nyt alueelle vielä jäi. Pyritään tekemään kuitenkin esimerkiksi kalastuksen järjestelysopimus kyseisille alueille, jotta ne saataisiin tähän yhteislupa-alueeseen mukaan, tuumii Yöveden osakaskunnan varapuheenjohtaja Mika Kärkkäinen.

 

Kärkkäinen ja Korpi sanovat, että missään tapauksessa uuden osakaskunnan puolesta nyt ulos jääneiltä osakaskunnilta ei suljeta ovia, vaan pyritään tarpeen mukaan löytämään esimerkiksi Ely-keskuksen kanssa mahdollisimman helppo väylä, mikäli halukkuutta liittyä löytyy. Ulkopuolelle uudesta osakaskunnasta jäivät Uittamonsalmen ja osin Mustasaaren selän eteläistä aluetta hallinnoiva Taipaleen osakaskunta sekä Liiansaaren ja Himalansaaren välissä toimiva Jukaran osakaskunta.

Saimaan alueelta mukaan lähteneiden osakaskuntien lisäksi Yöveden osakaskuntaan on liittynyt myös kokonaan tai osittain useita osakaskuntia Yövettä lähellä olevista pienemmistä järvistä. Yhteensä uuden alueen muodostaa 14 entistä osakaskuntaa.

 

Kari Korpi (oik.) ja Mika Kärkkäinen ovat uuden Yöveden osakaskunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Heidän mukaansa laajempi toiminta-alue ja leveämmät hartiat mahdollistavat entistä tehokkaamman toiminnan.

 

Oiva tiedonlähde osakaskunnan toiminnasta ja vaikkapa kalastuslupien ostamisesta on osakaskunnan verkkosivut. Sivut päivittyvät kevään aikana.

– Sinne tulee kattavasti tietoa esimerkiksi norpan- sekä lohikalojen suojeluun liittyvistä kalastusrajoituksista. Ja tietenkin kaikesta kalastukseen liittyvästä sekä muusta osakaskunnan toiminnasta, Korpi ja Kärkkäinen kertovat.

Onkiminen ja pilkkiminen on Suomessa kaikille maksutonta eivätkä ne vaadi erillisiä kalastuslupaa, vaan kuuluvat yleiskalastusoikeuksiin. Mikäli aikoo kalastaa vieheellä tai pyydyksillä, tulee jokaisen 18–64-vuotiaan maksaa kalastonhoitomaksu, jolla saa kalastaa yhdellä vavalla ja yhdellä vieheellä. Yöveden osakaskunta myy vesilleen lupia pyydyskalastukseen sekä esimerkiksi uisteluun.

– Osakaskunta teki myös päätöksen, että katiskalla kalastaminen on maksutonta, eli sitä saa tehdä kalastonhoitomaksulla. Kalastuksessa käytettävän katiskan täytyy olla norppaturvallinen, eli sen nielu ei saa venyä yli 15 senttimetrin suuruiseksi. Lisäksi kalastajan on huolehdittava niin sanottu vähempiarvoinen kalasaalis oikeaoppisesti pois vesistöstä.

– Kun tulee sitä niin sanottua roskakalaa saaliiksi, niin jos ne eivät mene ruuaksi, niin sitten kompostoidaan oikeaoppisesti. Siinä jokainen pääsee tekemään kalastuksenhoitotyötä, Korpi vinkkaa.

– Haukien osalta sitten erittäin tärkeää on, että jos et syö kalaa, niin ehdottomasti takaisin järveen, sillä hauki on petokalana vesienhoidossa varsinainen luomuhoitaja! Kärkkäinen muistuttaa.

Niko Takala

 

Yöveden osakaskunta

Perustettu 7.3.2023.

Vesialueita yli 8000 hehtaaria.

Osakkaina yli 2200 kiinteistönomistajaa.

Huolehtii vesialueidensa vesienhoidosta.

Vastaa alueen kalastuslupien myynnistä.

Uistelulupia ja pyydysmerkkejä myynnissä Ristiinassa Kahvila-ravintola Saimaa (Brahentie 42), Neste Ristiina (Kouvolantie 5-7) sekä Paavo Vuorikoski (Mahkolantie).

Luvat tulevat myyntiin myös verkkosivuille .

Vastaava osakaskunta on syntymässä myös Louhiveden puolelle.