Mikkelistä kolme uutta kansanedustajaa – Häkkänen vaalipiirin ääniharava
Ristiinalainen Sami Järvinen (ps.) sai 3544 ääntä.
Kaakkois-Suomen vaalipiirin ääniharava eduskuntavaaleissa oli kokoomuksen Antti Häkkänen.
Hän sai 21 372 ääntä, mikä on valtakunnallisesti viidenneksi suurin äänimäärä. Kokoomuksessa Häkkäsen edellä oli vain Helsingin vaalipiirin Elina Valtonen hieman yli 30 000 äänellä.
Mikkeli kuuluu vaalipiirin voittajiin, koska eduskuntaan nousivat uusina kansanedustajina paikkakunnalta Vesa Kallio (kesk.), Jaana Strandman (ps.) ja Oskari Valtola (kok.).
Ristiinalainen Sami Järvinen (ps.) sai 3544 ääntä, jolla hän on puolueensa seitsemänneksi eniten ääniä saanut.
Kaakkois-Suomesta valittiin näissä vaaleissa 15 kansanedustajaa, mikä on kaksi vähemmän kuin edellisellä kaudella. Sekä kokoomus, SDP että perussuomalaiset saivat neljä paikkaa. Suurin puolue oli SDP, jota äänesti 23,7 prosenttia. Toisena perussuomalaiset, 22,7 % ja kolmantena kokoomus 22 prosenttia.
Kokoomus sai edelliseen kauteen verraten yhden paikan enemmän ja SDP menetti yhden. Keskusta sai kaksi paikkaa, mikä on yksi vähemmän kuin edellisellä kaudella. Myös vihreät menetti yhden paikan, eli puolue sai yhden kansanedustajan.
Kaakkois-Suomen valitut kansanedustajat ja heidän äänimääränsä:
Häkkänen, Antti, KOK, 21 372
Malm, Niina, SDP 8 178
Laakso, Sheikki, PS 7 632
Kaunisto, Ville, KOK 7 220
Eerola, Juho, PS 5 845
Kymäläinen, Suna, SDP 5 812
Kopra, Jukka, KOK 5 732
Kallio, Vesa, KESK 5 660 (uusi)
Mikkonen, Anna-Kristiina, SDP 5 479 (uusi)
Strandman, Jaana, PS 5 168 (uusi)
Mäkelä, Jani, PS 5 158
Kosonen, Hanna, KESK 5 146
Werning, Paula, SDP 5 048
Valtola, Oskari, KOK 4 326 (uusi)
Holopainen, Hanna, VIHR 2 759